Musiikinystävä luottaa Itunesiin

Nokialla pitkä matka huipulle
Musiikinystävä luottaa Itunesiin

Applella voidaan olla hyvin tyytyväisiä Itunes-musiikkipalveluun, joka hallitsee ladattavan musiikin markkinoita niin kassavirroilla kuin kuluttajien arvostuksella mitattuna. Haastajia on runsaasti, mutta yksikään niistä ei pääse edes lähelle. Nokia on pyrkimässä jaolle toden teolla, mutta ainakin musiikin ostajien mielestä sillä on vielä pitkä tie kuljettavanaan.

Strategy Analytics on kysynyt eurooppalaisilta laajakaistan käyttäjiltä, mistä nämä mieluummin lataavat musiikkia. Kun musiikinnälkä yllättää, digitaalinen ostosmatka suuntautuu kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muun kauppiaan palveluiden ääreen. Ostoskäyttäytymisessä on havaittavissa pieniä eroja erilaisten asiakkaiden välillä.

"Musiikin suurkuluttajat ostavat musiikkinsa mieluummin Itunesista tai suoraan levy-yhtiöltä. Harvemmin tällaisia palveluja käyttävät puolestaan suosivat herkemmin Amazonin kaltaisia tunnettuja nimiä tai oman nettioperaattorin palveluita, jos näillä on musiikkikauppa", analyytikko Jia Wu kertoo.

Joka kolmas kyselyyn vastanneista nimesi Itunesin ykkösostospaikakseen. Seuraavina rynnistävät rinta rinnan Amazon ja levy-yhtiöiden myyntipaikat noin 17 prosentin osuuksillaan. Nokialle antaa äänensä vain viisi prosenttia vastaajista.

Tutkimusta varten haastateltiin 2 515 eurooppalaista kuluttajaa, jotka kuuntelelevat säännöllisesti musiikkia tietokoneeltaan tai mp3-soittimellaan. Vastaajat asuvat Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Iso-Britanniassa.

Musiikinystävä luottaa Itunesiin
Tagit: Itunes, Musiikki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös