Musiikkia jakaneille 3500 ja 5000 euron tuomiot
Laittomasti musiikkia vertaisverkoissa jakaneet suomalaismiehet on tuomittu käräjäoikeuksissa satojen eurojen sakkoihin sekä tuhansien eurojen korvauksiin ja oikeudenkäyntikuluihin
Kauhajoen käräjäoikeus tuomitsi 24-vuotiaalle miehelle tekijänoikeusrikoksesta 40 päiväsakkoa, á 6 euroa, eli 240 euroa. Korvauksia oikeudenhaltijoille ja oikeudenkäyntikuluja kertyy lähes 5000 euroa. Tiistaina Loviisan käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaalle miehelle 20 päiväsakkoa, á 20 euroa, eli 400 euroa. Korvauksista ja oikeudenkäyntikuluista hänelle kertyy maksettavaa 3500 euroa.
Torstaina ratkaistussa Kauhajoen tapauksessa mies oli kesäkuussa 2006 laittanut Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) mukaan ainakin 4501 musiikkikappaletta jakoon käyttäen DC++-ohjelmaa.
Mies levitti muun muassa Irwin Goodmanin, Leevi And The Leavingsin ja Klamydian tuotantoa kokonaisuudessaan. Mies ei kiistänyt tekoa, mutta piti sitä tekijänoikeusrikkomuksena, koska ei ollut oman käsityksensä mukaan aiheuttanut huomattavaa haittaa ja vahinkoa oikeudenhaltijoille.
Tiistain Loviisan tuomiossa tuomio tekijänoikeusrikoksesta tuli TTVK:n mukaan 1441 musiikkikappaleen jakamisesta vajaan neljän kuukauden ajan DC++-verkossa.
Yhteistyötä operaattoreiden ja poliisin kanssa
TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen kertoo Tietokone-lehdelle, että järjestö jatkaa tutkintapyyntöjen tekemistä laittomasti teoksia jakavista vertaisverkkojen käyttäjistä.
Kotilaisen mukaan suurin teho saadaan ottamalla kiinni vertaisverkkojen ylläpitäjiä, mutta viime aikoina oikeuteen on viety monta pelkkää tiedostojen levittäjää.
Kotilainen sanoo, että tekijänoikeusrikoksia paljastuu nykyisin myös poliisin muun tutkinnan yhteydessä kotitietokoneista.
Poliisin yhteistyön lisäksi TTVK neuvottelee yhä lähentääkseen yhteistyötään operaattoreiden kanssa käyttäjätietojen saamiseksi nopeasti.








