Muusikot nousevat barrikadeille

Nettilevityksen kiemurat ärsyttävät
Muusikot nousevat barrikadeille

Musiikin nettilevityksessä on väännetty pitkään kättä tekijänoikeuksista ja viime viikkoina myös korvauksista. Musiikin tekijät kokevat, että asiat sovitaan heidän päidensä yli nettikauppojen ja levy-yhtiöiden kesken. Muusikot ovat nyt ryhtyneet kokoamaan rivejään saadakseen äänensä kuuluville, kertoo BBC.

Kiista musiikin nettikorvauksista kävi äskettäin niin kiihkeänä USA:ssa, että Apple käytti neuvotteluvalttina jopa uhkausta Itunesin sulkemisesta.

BBC:n mukaan lukuisat brittimuusikot ja musiikin tekijät ovat liittoutumassa FAC-ryhmään (Featured Artists' Coalition). Heidän mielestään artisteja ja säveltäjiä olisi kuunneltava tarkemmin, kun musiikin jakelutavoista sovitaan. Kauppatavaran varsinaiset luojat katsovat myös ansaitsevansa nykyistä suuremman siivun kakusta, jota ei ilman heidän panostaan edes olisi.

Musiikin tekijänoikeuksien pitäisi FAC-joukon mielestä säilyä tekijöille, jotka vuokraisivat niitä levy-yhtiöille. Moni on alkanut miettiä levy-yhtiöiden roolia kuviossa uudelleen. Esimerkiksi Radiohead teki hyvän tilin myymällä albumiaan itse netissä, ja malli on innostanut muitakin.

Tunnetuimpia FACin jäseniä ovat juuri Radiohead, Iron Maiden, Robbie Williams ja David Gilmour.

Tagit: Itunes, Musiikki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös