Mysql:n "Monty": Sun pelasti avoimuutemme

Sun haluaa vahvistaa avoimen koodin imagoaan
Mysql:n "Monty": Sun pelasti avoimuutemme Mikael Widenius kertoi voivansa yhä vaikuttaa Mysql:n kehitykseen.

Laajasti on spekuloitu, miten Mysql:n avoimuus jatkuu Sun Microsystemsin huimalla 800 miljoonalla eurolla. Mysql:n toinen suomalainen perustaja Mikael "Monty" Widenius kertoo, että asia on melkein päinvastoin – ilman Sunia Mysql ei olisi välttämättä pysynyt avoimena. Johdossa oli haluja sulkea osa koodista.

"Mysql:n johdossa on aina ollut suunnitelma, että on mahdollista saada enemmän rahaa menemällä poispäin avoimuudesta. Sun yrittää saada Mysql:n avoimemmaksi kuin se on ollut moneen vuoteen", Widenius sanoi Tietokone-lehdelle.

Sun Labsissa kehittäjänä ja johtajana nykyisin työskentelevä Mikael Widenius puhui Sunin Mysql-kiertueen päätöstapahtumaa Helsingissä, jossa oli paikalla myös Sunin johtoa Suomesta ja muualta. Se oli myös samalla uusi Open Tuesday -tapahtuma Helsingissä pitkästä aikaa. Paikalle tuli useita kymmeniä Mysql:stä kiinnostuneita ihmisiä, ja keskustelu oli vilkasta.

"Olin todella iloinen marraskuussa tai joulukuussa, kun kuulin Sunin ostavan Mysql:n. Tiesin, että Sun ajaa tosissaan avointa koodia", sanoi Widenius Club Ahjossa Helsingissä.

Hän kertoi jo huolestuneensa siitä, että Mysql:n bisnesjohto ei ole samalla tapaa arvostanut avoimuutta kuin kehittäjät. "Liiketoiminnan johto oli yhtiössä melko uutta. He ymmärsivät vain tavallista kaupallista bisnestä. He olisivat halunneet tehdä asiat suljetulla tavalla."

Mysql:ää halutaan kehittää pitkälle tulevaisuuteen

Widenius kertoi osakeomistuksensa sopimukseen kirjatun, ettei Mysql-tietokantapalvelimen osia saisi julkaista suljettuna koodina, koska osasi arvata tähän suuntaan olleen paineita. Hän sanoi, että yhdenkin suljetun toiminnon lisääminen vähentää jo avoimen koodin yhteisön kunnioitusta ja tukea. Widenius kutsuikin Sunia suorastaan "Mysql:n pelastajaksi".

Widenius tunnetaan siitä, että hän kertoo rehellisesti mielipiteensä – hyvin kriittisetkin näkemykset. "Mysql:n johtajat ovat halunneet rajoittaa avoimuutta, koska he ovat halunneet tehdä lyhyellä aikavälillä rahaa. Sun haluaa katsoa asiaa pidemmällä aikavälillä, kuten minäkin."

Toissapäivänä myös Mysql:n toinen suomalainen perustaja ja Sunin tietokantabisnesten johtajana aloittanut Mårten Mickos vakuutteli jälleen, että Mysql-palvelin pysyy avoimena. Hän on saanut toistaa samaa viestiä moneen otteeseen tammikuusta alkaen.

Yrityskulttuurit sopivat hyvin yhteen

Sun Microsystemsin Suomen toimitusjohtaja Hannu Nyländen kehui, että nyt jo nähdään yrityskulttuurien kohtaavan hyvin toisensa. Yhteistä on esimerkiksi se, että töitä tehdään paljon etänä kotoa ja hajautetuissa tiimeissä ympäri maailmaa. Mysql:n työntekijöistä suurin osa työskentelee Suomessa kotonaan, ja myös Sunilla suurin osa tekee ainakin osittain etätöitä – muutamat jopa kokonaan.

"Sun on avoimempi kuin mikään muu yhtiö. Olemme avanneet kaiken koodimme. Avoin lähdekoodi on suurin muutos ohjelmistoteollisuudessa 20 vuoteen", ylisti Nyländen avoimen koodin sanomaa. Se ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hyväntekeväisyys, vaan bisnesmalli on erilainen. Liiketoimintaa tehdään koulutus-, tuki- ja ylläpitopalveluilla sekä lisensointimaksuilla.

Myös rahalla on merkitystä. Mysql:n julkinen referenssiasiakas on Ruotsin poliisi, joka laskee säästävänsä viidessä vuodessa 400 poliisiauton verran rahaa siirtymällä suljetusta koodista Mysql:ään. "Avoimuuden kanssa ei pysty kilpailemaan mitenkään. Suuri hyöty on se, että alat maksaa ohjelmistosta vasta sitten, kun saat bisneshyödyn käyttövaiheessa", sanoi Nyländen.

Mikael Widenius sanoi näkevänsä tulevaisuuden valoisana Sunin kanssa. "Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen meillä on mahdollisuus viedä Mysql seuraavalle tasolle käytännöllisenä tietokantana."

Avoimuudella kilpailua web-palvelimissa

Hannu Nyländen totesi Tietokone-lehdelle, että Mysql:n vahvuus menestyminen erityisesti web 2.0 -ajan palveluiden alustana ja yleensäkin markkinajohtajuus web-palvelimissa. "Maailma muuttuu pahuksen nopeasti tällä hetkellä. Veikkaan, että tietokantamarkkinat ovat kahden vuoden päästä erilaiset kuin tänä päivänä. "

Widenius pitää avoimuutta Mysql:n tärkeimpänä kilpailuvalttina IBM:ää, Microsoftia ja Oraclea vastaan. "Niiden käyttäjät ovat riippuvaisia yhdestä yrityksestä. Ne eivät voi tehdä mitään, jos yritys ei ole samaa mieltä toteutustavasta. Avoimessa koodissa kaikki pystyvät vaikuttamaan kehitykseen."

Hän myöntää, että IBM:n ja Oraclen tietokannat osaavat vielä asioita, joita Mysql ei tarjoa. "Otamme etumatkaa kokoajan kiinni."

Sovellukset ovat menossa entistä enemmän webiin, ja joustavien julkaisujärjestelmien ja tietokantojen merkitys siten kasvaa. Esimerkkejä ovat esimerkiksi Googlen web-sovellukset, joilla yhtiö yrittää jo kilpailla Microsoftin työpöytäohjelmistojen kanssa.

Nyländen näkee maailman jakautuvan perinteisiin yrityksiin ja web -kehityksessä mukana pysyviin, ja Sun haluaa kasvaa menestyjien leirissä. "Avoimuus on tullut jäädäkseen. Sen kanssa on pakko pystyä elämään, jos aikoo menestyä."

Mysql:n "Monty": Sun pelasti avoimuutemme
Mysql:n "Monty": Sun pelasti avoimuutemme
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös