Näin toimii piraatinmetsästäjä

Kerrastakin voi kärähtää
Näin toimii piraatinmetsästäjä

Vertaisverkoissa laittomasti musiikkia ja muita tiedostoja jakavia piraatteja marssitetaan käräjille tuon tuosta. Piraatinmetsästäjät eivät eivät vaani kohteitaan sinnikkäästi viikkokausia, vaan heidät poimitaan pistokokeilla. Ensimmäistä kertaa musiikkikokoelmansa maailmalle avaava teinikin saattaa kärähtää, jos onni potkii teräskärkisellä saappaalla.

"Vaihtuvien ip-osoitteiden vuoksi ei ole mahdollista tehdä kuin pistokokeita. Vain operaattorilla olisi mahdollisuus seurata jonkun tietyn koneen nettiliikennettä. Puhetta on kyllä ollut järjestelmästä, jossa epäillylle koneelle annettaisiin seurannan helpottamiseksi kiinteä ip-osoite", TTVK:n (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) lakimies Jaana Pihkala kertoo.

Pihkala selvittää pistokokeita tekevän tarkastajan menetelmiä: "Tarkastaja menee tiedostoja jakavalle koneelle muiden warettajien mukana. Hän tekee koelatauksen ja tallettaa siitä lokitiedot, usein myös ruutukaappauksia. Myös ladattua tiedostoa voidaan käyttää todisteena."

Ruutukaappauksilla voidaan osoittaa esimerkiksi ladattavaksi tarkoitettujen tiedostojen määriä, joilla on merkitystä viimeistään siinä vaiheessa, jos käräjillä ryhdytään määräämään korvauksia maksettavaksi.

Konsteja vaihdeltava

Tällaisella pistokokeella jäi kiinni esimerkiksi Ahvenanmaan maakuntahallituksen työntekijä, jonka edesottamuksista kerrottiin uutisissa viime viikolla.

"Valvontaa ei sinänsä ole lisätty, mutta joka kuukausi laitamme uusia juttuja vireille tiedostonjakajia vastaan. Resursseistahan se on lähinnä kiinni. Erilaisia keinoja haetaan jatkuvasti ja kokeillaan erilaisia taktiikoita, ettei vastapuoli pystyisi niitä ennakoimaan", Jaana Pihkala lupaa.

Uutta TTVK:n arsenaalissa tuossa Ahvenanmaan tapauksessa oli uuden lakipykälän kokeilu: sillä saatiin operaattori sulkemaan epäilty liittymä oikeuden päätöksellä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös