Nelonen ja Jim laajensivat ilmaista netti-tv:tä

Maksulliset sarjat poistuvat
Nelonen ja Jim laajensivat ilmaista netti-tv:tä

Televisiokanava Nelonen on muuttanut netti-tv-palvelunsa kokonaan ilmaiseksi, ja sisältöä on laajennettu. Nelonen kertoo, että Jim-kanavan aineistosta suurin osa tuodaan ilmaiseksi nettiin. Varsinaisen Nelosen sisältöä nettiin saadaan vähemmän, mutta suuri osa siitäkin on ilmaisjakelussa. Jakelussa on kuitenkin mielenkiintoisia rajoituksia.

Nelosen mukaan se pyrkii laittamaan nettiin kaikki tv-ohjelmat, joihin sillä on ilmaisen nettiesityksen oikeudet. Näin ei ole useinkaan esimerkiksi suosittujen ulkomaisten sarjojen kanssa, joten niitä ei netissä nähdä.

Nelosella oli aiemmin mahdollisuus katsoa tällaisia sarjoja maksullisesti netissä, mutta nyt tämä mahdollisuus on poistettu nettisivuilta.

Katseluajoissa on rajoituksia

Osassa ilmaisia sarjoja nettiesitysaika on rajoitettu esimerkiksi viikkoon - tai joissain tapauksissa jopa yhteen tai kolmeen päivään. Osa sisällöstä taas jää katsottavaksi pysyvästi.

Osaa sisällöstä ei ole saatavilla, jos katselija on Suomen ulkopuolella. Nelonen kertoo, että nettisisältö pyritään saamaan verkkoon noin tuntia tv-lähetyksen loppumisen jälkeen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös