Netin runkokatkon syypää löytyi merenpohjasta

5-6 tonnin ankkuri
Netin runkokatkon syypää löytyi merenpohjasta CNN esitteli Flag-kaapeliyhtiön kuvaa painavasta ankkurista, joka nostettiin haveripaikalta.

Noin viiden tonnin painoinen ankkuri on paljastunut todennäköiseksi syypääksi yhteen netin toissaviikon neljästä runkokatkosta. Kaapeliyhtiö noukki hylätyn ankkurin merenpohjasta Persianlahdella. Mutta muut katkot ovat edelleen mysteerejä, ja Lähi-idässä on liikkunut huhuja jopa viidennestä katkosta.

Katkot alkoivat puolitoista viikkoa sitten keskiviikkona Egyptin edustalta, jossa katkesi kaksi merenalaista runkokaapelia. Kaksi päivää myöhemmin kaapeli katkesi Dubain ja Omanin välillä. Ja vielä saman viikon sunnuntaina kerrottiin neljännestä ongelmasta samalla alueella, joskin kyseessä oli ilmeisesti tekninen vika eikä kaapelirikko.

Painava ankkuri selittänee yhden katkon

Kaksi kaapeleista omistava Flag Telecom -yhtiö kertoo, että Dubain ja Omanin välinen kaapeli on korjattu. Kaapelin rikkoutumispaikalta löytyi 5-6 tonnin painoinen hylätty ankkuri, ja Flag uskoo sen aiheuttaneen katkon. Kaapelirikkojen aikaan merenkäynti oli ilmeisesti kovaa sekä Persianlahdella että Välimerelle, joten monet laivat ovat joutuneet käyttämään ankkureitaan.

Flag kertoo myös, että kaapelirikko on korjattu Egyptin edustalla. Vian aiheuttajasta ei siellä ole kuitenkaan kerrottu mitään. Egypti ilmoitti aiemmin, ettei alueella liikkunut katkojen aikaan laivoja. Myös toinen Egyptin edustalla katkennut yhteys saadaan kuntoon näillä hetkillä.

Lähi-idässä ovat herättäneet ihmetystä tiedot viidennestä kaapelirikosta. Tietoa ei kuitenkaan ole voitu varmistaa. Asiantuntijoiden mukaan kaapelirikot ovat loppujen lopuksi kohtuullisen yleisiä, ja todennäköisimmin selitykset ovat luonnollisia.

Tagit: Kaapeli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös