Netissä voinee äänestää aikaisintaan 2015
Äänestyskopit säilynevät pitkään toisena vaihtoehtona, vaikka nettiäänestäminen toteutuisikin jo vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Suomalaiset voivat äänestää kotoaan tai työpaikaltaan pc:n ääressä netissä aikaisintaan vuonna 2015, arvioivat hallituspuolueiden puoluesihteerit Helsingin Sanomille. Rohkeimmat poliitikot ovat toivoneet nettiäänestämistä jo ensi vuodeksi.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ehdotti keskiviikon HS:ssä seuraavaan hallitusohjelmaan nettiäänestämisestä kirjausta, jonka mukaan vuoden 2015 vaaleissa käytettäisiin nettiäänestämistä. Myös kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen haluaa viedä asiaa eteenpäin, mutta ensin pitäisi hänen mielestään ratkaista esimerkiksi äänestäjien luotettava tunnistaminen.
Nettiäänestämistä on arvosteltu siitäkin, että kotonaan tai työpaikalla äänestäviä voitaisiin painostaa tai vaalisalaisuus voisi vaarantua.
Vihreiden Panu Laturi taas ehdotti Suomessa harkittavan Viron mallia, jossa äänen voi antaa moneen kertaan, ja viimeinen ääni jäisi voimaan.
"Kokoomus ei ole ollut luomassa järjestelmää, jossa valtio loisi kaikille suomalaisille esimerkiksi sähköisen henkilökortin. Minusta myöskään se, että jollain on Nordean pankkitunnukset, ei riitä turvaamaan äänestäjien tasavertaista kohtelua", sanoi Tujunen lehdelle.
Tänä vuonna Suomessa kokeillaan sähköistä kunnallisvaaleissa äänestämistä muutamissa kunnissa, mutta siinä itse äänestäminen tapahtuu yhä perinteisessä kopissa. Kokeilussa paperi ja kynä vain korvataan tietokonepäätteellä.
Europarlamentaarikko Alexander Stubb (kok) on esittänyt nettiäänestystä jo vuoden 2009 europarlamenttivaaleihin. Tämän toteutuminen ei siis näytä todennäköiseltä, jos hallituspuolueet eivät päätä muuttaa asian kiireellisyyttä.
Nettiäänestämistä on perusteltu muun muassa sillä, että se voisi nostaa nuorten äänestysaktiivisuutta.








