Nettiaktivisti sittenkin syytteeseen

Tekijänoikeuskeskustelun uusi erä valmis alkamaan
Nettiaktivisti sittenkin syytteeseen

Dvd-levyjen kopiosuojauksia päästään puimaan uudelleen Helsingin käräjäoikeudessa. Helsingin Sanomien mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt syyttää helsinkiläismiestä dvd-levyjen kopiosuojauksen purkuohjeen levittämisestä internetissä.

Oikeudenkäynti liittyy kampanjaan, jossa joukko nettiaktivisteja kävi keskustelua kopiosuojauksista sekä niiden purkamisesta ja ilmiantoi sen jälkeen itsensä tästä lainvastaiseksi tulkitusta toiminnasta.

Asiaa käsiteltiin viime keväänä käräjillä, mutta juttu raukesi. Helsingin käräjäoikeus ei pitänyt dvd-elokuvien css-suojausta laissa tarkoitetuksi vahvaksi tekniseksi toimenpiteeksi, jota ei saisi kiertää. Syytettä käräjäoikeudessa ajanut syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Syksyllä pyörähti käyntiin kiistan toinen kierros, kun useita keskusteluun osallistuneita nettiaktivisteja kutsuttiin poliisin kuulusteltaviksi.

Valtakunnansyyttäjä on nyt asettanut syytteeseen 30-vuotiaan helsinkiläismiehen, joka keskustelemisen lisäksi on tarjonnut sivustoillaan välineitä kopiosuojausten kiertämiseen. Näin hän on syyllistynyt tekijänoikeuslain mukaiseen teknisen toimenpiteen loukkausrikkomukseen sekä julkiseen kehottamiseen rikokseen, katsoo syyttäjä. Tapauksen saa käsiteltäväkseen Helsingin käräjäoikeus.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös