Nettihuijaria vaaditaan vankilaan

Teki rahaa pelifirman ohjelmistovirheellä
Nettihuijaria vaaditaan vankilaan

Syyttäjä vaatii espoolaismiehelle kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta Ahvenanmaan käräjäoikeudessa, kertoo Ilta-Sanomat. Mies oli kahminut itselleen rahaa ahvenanmaalaisen rahapeliyhteisön ohjelmistossa olevan aukon kautta. Hän päästi siivelle myös kaverinsa, ja hänkin on syytettynä.

Mies oli huomannut rahoja Paf-peliyhtiön ohjelmistoissa virheen siirtäessään rahoja omien pelitiliensä välillä. Raha lisääntyi toisella tilillä, mutta ei vähentynytkään toisella. Havainnosta riemastuneena hän jatkoi rahansiirtoja tilien välillä.

Lopulta hän ryhtyi "kotiuttamaan voittojaan" siirtämällä rahaa pelitililtä omalle pankkitililleen, jolla lopulta oli rahaa lähes puoli miljoonaa euroa. Raha ei kuitenkaan ehtinyt pölyä keräämään, sillä tilillä oli parin kuukauden kuluttua, kun mies jäi kiinni petoksestaan, enää 1700 euroa.

Syyttäjän mukaan syytetty hävitti suurimman osan rahoista erilaisissa nettipeleissä. Hänelle vaaditaan törkeästä petoksesta kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota.

Espoolainen paljasti kuprun Pohjanmaalla asuvalle kaverilleen, joka hänkin kahmi rahaa kymmeniä tuhansia euroja. Kaverille vaaditaan 10 kuukauden ehdollista vankeutta. Ahvenanmaan käräjäoikeudelta odotetaan päätöstä jutussa kesäkuun alussa.

Tagit: Petos
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös