Nettihuutokauppa säästää käyttäjiltä miljardeja
Nettikäyttäjät ovat tottuneet hankkimaan tuotteita netin huutokaupoista, ja säästämään hinnasta. Kuinka suurista säästöistä puhutaan? Yliopiston tutkijat päättivät selvittää säästöjen määrän, ja johtopäätökset ovat melkoisen yllättäviä.
Marylandin yliopiston tutkijat ottivat aineistoksi maailman suurimman nettihuutokaupan Ebayn vuoden 2003 kaupat. Tutkijat selvittävät kahta asiaa. Paljonko kuluttajat olisivat olleet valmiita tuotteista maksamaan, eli millä hinnalla he olisivat olleet valmiita ostamaan sen esimerkiksi kaupasta. Tätä verrattiin huutokaupassa tehtyihin kauppoihin.
Miljardisäästöt jo vuosia sitten
Tutkijoiden tulos oli, että kuluttajat säästivät Ebayn avulla yhdessä vuodessa noin 7 miljardia dollaria (nykykurssilla noin 4,8 miljardia euroa). Tämän verran enemmän he olisivat olleet valmiita tuotteisiin käyttämään, mutta nyt ylijäämä jäi muuhun kulutukseen. Samana vuonna Ebayssä myytiin tuotteita noin 24 miljardilla dollarilla (noin 16,5 miljardia euroa).
Vuoden 2004 luvuilla summa nousi 8,4 miljardiin dollariin (nykykurssilla noin 5,7 miljardia euroa).
Viime vuoden arvio: 13 miljardin euron säästö
Tätä tuoreempia kauppoja ei laajasti tutkittu. Vuoden 2004 jälkeen Ebayn käyttäjämäärät ovat kasvaneet valtavasti. Suoraviivaisen kasvuennusteen mukaan vuoden 2007 tulokseksi saataisiin 19 miljardin dollarin säästöt (noin 13 miljardia euroa).
Tutkimustulokset eivät tietenkään voi täsmällisesti ennustaa miten nettihuutokaupat ovat vaikuttaneet kuluttajien rahan käyttöön. Mutta se antaa jonkinlaista kuvaa nettihuutokauppojen vaikutuksesta kuluttajamarkkinoihin.








