Nettihyökkäykset keskittyvät - Kiina ja USA pahimmat

Taustalla vanhoja ja suojaamattomia Windows-koneita
Nettihyökkäykset keskittyvät - Kiina ja USA pahimmat

Tuore raportti kertoo, että internetin hyökkäykset keskittyvät voimakkaasti muutamiin maihin. Listan kärjessä on Kiina, ja toisena hieman yllättäen Yhdysvallat. Tosin ilmiöön näyttäisi olevan selkeä syy, ja hyökkäykset saattavat olla historian jäänteitä.

Raportin on koostanut nettitekniikkayhtiö Akamai, jolla on palvelimia ympäri maailmaa. Akamain mukaan vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä 17 prosenttia hyökkäyksistä tuli Kiinasta. Yhdysvallat ei tullut paljon perässä 14 prosentin osuudellaan.

Hyökkäyksiä tulee paljolti vanhoista Windows-koneista

Akamain mukaan hyökkäykset keskittyvät, sillä 75 prosenttia kaikista nettihyökkäyksistä tuli vain kymmenestä maasta. Listalla on muun muassa Japani, Brasilia, Intia, Argentiina, Etelä-Korea ja Taiwan.

Akamai kertoo, että hyvin suuri osa hyökkäyksistä oli peräisin haittaohjelmilta, jotka ovat vuosikausia vanhoja. Uusien suojausten pitäisi periaatteessa ottaa ne helposti kiinni.

Tämä saattaa kertoa siitä, että hyökkäysten perusalustan muodostavat lukemattomat vanhat Windows-koneet, joiden tietoturvaan ei ole juuri kiinnitetty huomiota.

Tagit: Hyökkäys
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös