Nettilehti voi saastuttaa enemmän kuin paperilehti

Sähkökulutus voi mennä säästetyn paperin ohi
Nettilehti voi saastuttaa enemmän kuin paperilehti

Tukholman teknillisessä korkeakoulussa tehty tutkimus on päätynyt yllättävään tulokseen. Paperille painetun ja kotiin jaetun sanomalehden siirtyminen nettiin ei välttämättä vähennäkään kuormitusta ympäristölle. Päinvastoin nettilehti voi olla selvästi tuhoisampi ympäristölle. Syy on yksinkertainen.

Tutkimuksesta kertoo Suomen metsäyhdistys (kooste ja linkit tuloksiin). Tutkijat selvittivät paperille painetun ja verkossa olevan lehden koko ympäristövaikutuksia Ruotsissa ja Euroopassa.

Nettipalvelimet ovat pahoja sähkörohmuja

Ruotsissa verkkolehti oli aina paperilehteä ympäristöystävällisempi, mutta Euroopassa tilanne kääntyi toiseksi. Tämä johtuu siitä, että verkkolehdessä ympäristövaikutukset syntyvät pääosin sähkönkulutuksesta. Varsinkin nettisivuja tarjoilevat palvelinkoneet ovat tunnettuja sähkösyöppöjä.

Euroopassa suuri osa sähköstä tuotetaan kivihiilellä. Niinpä nettilehden ympäristörasite nousi paperilehteä suuremmaksi, jos lehteä luetaan netissä riittävän kauan.

10 minuutin lukuajalla nettilehti aiheuttaa puolet vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin paperinen sanomalehti (nettilehti 14 kilogrammaa, paperilehti 28 kilogrammaa). Jos lukuaika nousee kuitenkin puoleen tuntiin, saastuttaa nettilehti jo selvästi paperilehteä enemmän (35 kilogrammaa).

Elektroninen paperi olisi paras

Kaikkein tehokkain keino lukea lehteä olisi elektroninen paperi, jonka hiilidioksidipäästöt olisivat noin 13 kilogrammaa.

Tutkijoiden mukaan tulokset ovat suuntaa antavia. Ne ovat kuitenkin hyvä muistutus siitä, ettei nettijakelu ole ihmelääke ympäristöongelmiin.

Nettilehti voi saastuttaa enemmän kuin paperilehti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös