Nettipankkihuijauksia jo kymmenien miljoonien edestä

EMC:n tietoturvayksikkö arvioi maailmanlaajuista rikollisuutta
Nettipankkihuijauksia jo kymmenien miljoonien edestä

Pankkien verkkopalveluihin kohdistuvat hyökkäykset ovat kasvaneet jo kymmenien miljoonien eurojen arvoiseksi järjestäytyneeksi rikollistoiminnaksi, arvioi EMC:n tietoturvayksikkö RSA. Se myy muun muassa pankeille tietoturvajärjestelmiä. RSA:n mukaan suuresta osaa hyökkäyksiä vastaa Rock Phish -ryhmä, jonka uskotaan vieläpä toimivan Euroopasta käsin.

RSA:n arvion mukaan rikollisryhmittymä on toteuttanut yli puolet kaikista verkkourkintatapauksista maailmassa. Hyökkäykset eivät kohdistu vain pankkeihin, vaan kaikkiin palveluihin, joissa hyödynnetään käyttäjän henkilö- ja maksutietoja. Rock Phish tekee kehittyneiden Windows-haittaohjelmien avulla miljoonabisnestä.

Tietoturvayhtiö varoittaa erityisesti Zeus-nimisestä troijalaisesta, jonka avulla rikolliset ovat keränneet uhreiksi joutuneilta ihmisiltä – tyypillisesti Windows-käyttäjiltä, jotka eivät ole suojanneet konettaan riittävän tehokkaasti – henkilökohtaisia tietoja, kun nämä ovat käyneet nettisivuilla antamassa tietojaan. RSA:n mukaan Zeus-troijalaista ei ole vielä havaittu pohjoismaissa.

Suomalaiset pankit varautumassa jo

Sen sijaan pohjoismaisia pankkeja ja asiakkaita vastaan on hyökätty useilla Zbot-varianteilla, jotka myös urkkivat käyttäjän tietoja taustalla piilossa.

EMC:n tietoturvayksiköllä on hankkeet menossa kahden suomalaisen pankin kanssa, mutta tässä vaiheessa nimiä ei vielä anneta julkisuuteen. "Käyttöönotossa menee aikansa. Testaukset ovat laajamittaiset. Se on huomattu, että herkästi joutuu lehdistön käsittelyyn, jos pankin järjestelmät eivät toimi", sanoo RSA:n myyntijohtaja Petri Vilander.

Petri Vilander toteaa, että uudet kalasteluhuijaukset ovat entistä monimutkaisempia. Kun pelkän huijaussähköpostin lisäksi tuodaan ohjelmisto mukaan, se lisää uusia mahdollisuuksia tietojen hankkimiseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös