Nettirikolliset taas vauhdissa aprillipäivänä

Storm-viestit aloittivat jo eilen
Nettirikolliset taas vauhdissa aprillipäivänä Kuva: F-Secure.

Rikolliset käyttävät innolla hyväkseen kaikenlaisia erikoispäiviä, ja aprillipäivä antaa taas hyvän mahdollisuuden haittaohjelmien levitykseen. F-Secure kertoo, että yksi pahimmista joukkioista, Storm-jengi, on jo täydessä vauhdissa.

F-Secure kertoo, että ensimmäiset suuret aprillipäivän viestien massapostitukset alkoivat jo eilen maanantai-illalla. Viestien aihe on April Fools' Day (aprillipäivä). Tekstissä on vain sana Gotcha!, jonka perässä on linkki.

Rikolliset houkuttelevat aprillijekkujen sivuille

Linkistä avautuu sivu, jossa on aprilliaiheinen kuva. Sen alla on teksti, jossa kerrotaan latauksen alkavan viiden sekunnin päästä (kuvassa).

F-Secure kertoi eilen, että sivuilla ei vielä silloin ollut haittakoodia. Tämä voi kuitenkin muuttua millä hetkellä hyvänsä, joten sähköpostiviestin linkkejä ei kannata klikata. Sivuille voidaan hyvinkin lisätä myös jotain turva-aukkoa käyttävää haittakoodia.

Storm-haittaohjelmat saivat nimensä ensimmäisistä viesteistä, jotka käyttivät Euroopan myrskytuhoja houkuttimena levitykseen. Sen jälkeen Storm-rikollisjengin sähköposteja on levitetty useimpina pyhäpäivinä. Esimerkiksi FBI on varoittanut viesteistä, joiden avulla yritetään levittää vaarallisia haittaohjelmia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös