Nettisensuurin laajentaminen nousi esiin
Kun Suomessa alettiin puuhata nettisuodatusta lapsipornon vastustamisen nimissä, moni vastusti hanketta äänekkäästi. Kriitikot pelottelivat suodatuksen leviävän helposti muillekin aloille, kun pää oli saatu auki. Helsingin Sanomien mukaan lääketeollisuudessa mietitään suodatusta lääkkeeksi väärennösten nettikauppaan.
Suuren ranskalaisen lääketehtaan väärennösten vastaisen yksikön johtaja Christine Huber kertoi asiasta Helsingissä keskiviikkona. Lääketeollisuus on seurannut huolestuneena erilaisten nettiapteekkien toimintaa ja paheksuu erityisesti lääkeväärennösten kauppaa.
Väärennöksiä myyvien nettikauppojen suodattaminen lapsipornon tapaan saattaisi lääketeollisuuden mielestä tepsiä ongelmaan. Huberin mielestä ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan yhteisiä kansainvälisiä toimia, ja liikenteen suodatus voisi olla harkitsemisen arvoinen keino.
Erektiolääkkeiden lisäksi nettikaupassa liikkuu paljon sydän- ja verisuonitautien hoitoon hankittavia tuotteita. Noin vuosi sitten julkaistun Markmonitorin tekemän tutkimuksen mukaan netin lääkekaupassa liikkuu huikeita rahasummia. Myytävien lääkkeiden joukosta löytyi niin tehottomia kuin haitallisiakin tuotteita, mutta myös reseptilääkkeiden myyminen ilman minkäänlaista asiallista lääkemääräystä todettiin yleiseksi.








