Nikki pani ministeri Lindénin koville väittelyssä
Matti Nikki tivasi ministeriltä Lindéniltä nettisensuurin epäkohdista. Ministeri lupasi, että ongelmat suodatuksen epätarkkuudessa selvitetään.
Turku – Nettiaktivisti Matti Nikki ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok) kohtasivat ensimmäistä kertaa naamasta naamaan kahvila Helmessä Turussa, jossa Lindén tapasi kansalaisia kokoomuksen järjestämässä tilaisuudessa. Nettisensuurista syntyi kiivas keskustelu.
Tilaisuudessa yleisö pääsi juttelemaan ministerin kanssa Soneran lankaliittymien alasajosta ja digi-tv-palveluista, mutta kiivasta väittelyä syntyi vasta keskusrikospoliisin nettisensuurista.
Ministeri Lindén myönsi, että järjestelmässä on havaittu ongelmia. "Näin olen ymmärtänyt, että tässä vaiheessa kun lakia on pantu täytäntöön, on tullut ongelmia näiden estojen määrittelyistä ja toteuttamisesta, mikä on johtanut siihen, ettei Teliasonerakaan ole aloittanut vielä lain toteuttamista."
Lindén ei halunnut arvioida suodatuslistojen sisältöä tai poliisin toimintaa. "Tuomioistuimet viime kädessä arvioivat, onko poliisi toiminut lainmukaisesti tutkimuksissaan. Itse lähden siitä, että meidän on voitava luottaa viranomaisiin."
Liikenne- ja viestintäministeriön virkamiehet, poliisi ja teleoperaattorit ovat tänään tavanneet ja keskustelleet suodatuksesta. "Siellä on keskusteltu, onko tämä operaattoreiden käyttämä suodatusjärjestelmä oikeanlainen tai voiko olla jokin parempi täsmäohjaus", totesi Lindén.
Poliisin salaista estolistaa on arvosteltu siitä, että se osaa käsitellä vain domain-osoitteita, ja siksi laillisiakin sivuja joutuu sensuurilistalle. Ministeri vastasi, että on olemassa keinoja, joilla estotoimia voidaan tarkentaa osoite- eli url-kohtaisiksi.
Ministeri myös sanoi, että vastuu on poliisilla. "Valvonta ei millään tavalla kuulu meille. Jos estetään sivuja, jotka eivät ole lainvastaista lapsipornoa, niin silloin kysymys pitää osoittaa poliisille, ja viime kädessä meillä on keinot, joilla voi hakea oikeusistuimelta ratkaisua."
Matti Nikki tivasi, miksi poliisi ei ilmoita ulkomaisille viranomaisille sivuista, joiden epäillään sisältävän lapsipornoa. "Tämä on viime viikolla noussut esille. Aivan varmasti keskustelemme asiasta (poliisin kanssa)."
Lindén kiistää pakkolain
Lindéniltä kysyttiin myös, miksi poliisi suodattaa lainvastaisesti kotimaista sivustoa eli Matti Nikin lapsiporno.info-sivustoa.
"Väite ei pidä paikkansa. Laki koskettaa pääsääntöisesti ulkomaisilla palvelimilla olevia sivustoja. Sitä ei ole rajattu koskemaan vain ulkomaisia. Ihan yhtä hyvin poliisilla on oikeus tehdä näitä estotoimia kotimaisille sivuille", perusteli Lindén.
Ministeri puolusti Suomen järjestelmää sillä, että sen ovat aikanaan hyväksyneet useat ministeriöt ja oikeuskansleri ja samanlainen järjestelmä on käytössä monissa muissakin maissa.
Suvi Lindén vastasi myös tulkintoihin siitä, että hän olisi määräämässä web-suodatusta pakolliseksi. "Olen julkisuudessa vain sanonut, että tavoite on varmasti meille kaikille yhteinen, ja aiomme keskustella kaikkien operaattoreiden kanssa". sanoi Lindén. "Joku on kirjoittanut, että olen ehdottamassa, että laista tehdään velvoittava, mutta minä en sellaista ehdotusta ole tehnyt."
Kysymykseen siitä, onko järjestelmä ylipäätään hyödyllinen, ministeri vastasi, ettei ole ollut lakia säätämässä. "Kaikki se painolasti, jota ollaan kaatamassa tämän hallituksen niskaan, niin täytyy muistaa, että laki on juuri säädetty ja tullut voimaan. Nyt vasta ollaan lähdössä liikkeelle. Nyt on arvioitava, onko laki sellainen, että se toimisi kuten on säätäessä ajateltu."
Lindén lupasi kuitenkin moneen otteeseen, että ongelmia korjataan yhteistyössä poliisin kanssa.
Matti Nikki kyseli, miksei poliisi toimita ulkomaisille viranomaisille tietoja laittomiksi epäillyistä sivuista. Ministeri vastasi, että asia selvitetään.
Matti Nikki kyseli, miksei poliisi toimita ulkomaisille viranomaisille tietoja laittomiksi epäillyistä sivuista. Ministeri vastasi, että asia selvitetään.








