Nintendo esitteli uuden käsikonsolinsa

DSi:ssä on musiikkisoitin, selain ja kaksi kameraa
Nintendo esitteli uuden käsikonsolinsa

Nintendo tuo markkinoille uudistetun version huippusuositusta DS-pelikonsolista, jota on myyty jo yli 80 miljoonaa. Marraskuussa Japanissa myyntiin tulevassa käsikonsolissa on kaksi kameraa, web-selain ja musiikkisoitin. Nintendon mukaan DSi ei korvaa DS-konsolia, vaan siitä tulee yhtiön kolmas pelikonsoli DS:n ja Wiin rinnalla.

DSi:ssä on kaksi 3,25 tuuman näyttöä, joista toinen on DS:n tavoin kynällä ohjattava. Näyttöjen koko on kasvanut neljännestuumalla, mutta 256 x 192 kuvapisteen erottelukyky on pysynyt samana.

DSi on hieman DS Litea isompi, mutta vastaavasti kymmenyksen ohuempi. Tämä on saatu aikaan korvaamalla Gameboy Advance -muistikorttipaikka musiikille ja valokuville tarkoitetulla sd-korttipaikalla.

DSi:n kannessa on kolmen megapikselin kamera ja laitteen sisällä näyttöjen välissä 0,3 megapikselin web-kamera. Konsolilla otettuja kuvia voidaan muokata yksinkertaisella kuvankäsittelyohjelmalla, ja kuvat voidaan siirtää langattomasti Wii-konsolin valokuvaohjelmaan.

Imuroitavat pelit tulevat

DSi:n ohjelmistoon on lisätty myös musiikkisoitin. Musiikkisoittimella voidaan kuunnella sd-muistikortille tallennettuja aac-muotoon tallennettuja musiikkikappaleita. Laitteen langatonta internet-yhteyttä voidaan käyttää uudella sisäänrakennetulla selaimella ja Nintendon uuden DS Shop -verkkokaupan kanssa.

Nintendo alkaa myydä DS-konsoliin internetin kautta imuroitavia pelejä Wiin tavoin. Pelien ostamiseen käytetään Wiistä tuttuja pisteitä, joiden nimi muuttuu Nintendo-pisteiksi.

DSi tulee myyntiin aluksi Japanissa. Mustana ja valkoisena myytävän konsolin hinta on siellä 18900 jeniä eli noin 129 euroa. Eurooppaan laite tulee myyntiin ensi vuoden aikana.

Tagit: DS, Nintendo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös