Nintendo ylivoimainen, Xbox 360 PS3:n ohitse USA:ssa

Wiin ja DS:n ylivoima jatkunut koko vuoden
Nintendo ylivoimainen, Xbox 360 PS3:n ohitse USA:ssa

USA:n talousvaikeudet eivät näy pelikonsolien myyntiluvuissa, syyskuussa myytiin yli 2,2 miljoonaa konsolia. Nintendon ylivoima jatkuu edelleen, Wiitä myytiin enemmän kuin kilpailevia Xbox 360:a ja Playstation 3:a yhteensä. Nintendo on lisännyt Wiin tuotantoa, mutta myös Xboxin myynti on lähtenyt nousuun Microsoftin hintaleikkauksien jälkeen.

Halvempi Xbox 360 ei ole vaikuttanut Wiin menestykseen, mutta Sonylle Microsoftin hintaleikkaukset ovat olleet paha isku. Microsoft myi syyskuussa USA:ssa yli 347 000 Xboxia, mikä oli noin kolmannes Playstation 3:a enemmän. Playstation 3 ja Sonyn PSP ovat vielä koko vuoden myyntitilastossa Xbox 360:a edellä, mutta ero on kaventunut ja nykytahdilla Xbox 360 nousee USA:n kolmanneksi myydyimmäksi konsoliksi vuoden loppuun mennessä.

Nintendon DS ja Wii ovat kuitenkin edelleen selvästi muita suositumpia. Wii oli syyskuun myydyin konsoli USA:ssa, Nintendo toimitti 687 000 Wiitä. Nintendo pitää vahvasti hallussaan konsolimarkkinoiden ykkös- ja kakkostilaa, DS-käsikonsolia myytiin yli 536 000 kappaletta. Nintendolla oli syyskuussa noin 60 prosenttia USA:n pelikonsolimyynnistä.

Nintendo on hallinnut pelikonsolien markkinoita tänäkin vuonna suvereenisti. Wiitä on myyty noin 5,16 miljoonaa kappaletta, eikä Nintendo ole vieläkään pystynyt täysin vastaamaan kysyntään. DS-käsikonsolia on myyty 4,85 miljoonaa, mikä on yli kaksi kertaa Sonyn PSP:tä enemmän. Vuosikausia markkinoilla ollut Playstation 2 menestyy myös edelleen hyvin, konsoliklassikkoa on myyty tänä vuonna 1,75 miljoonaa kappaletta.

Nintendo takoo rahaa myös peleillä

Wiin suosio näkyy myös pelimyynnissä. Kymmenen myydyimmän pelin listalla oli syyskuussa neljä Wii-peliä, joista peräti kolme oli Nintendon omia julkaisuja, yli puoli miljoonaa kappaletta myydyn Wii Fitin johdolla.

Syyskuun myydyin peli oli kuitenkin EA:n Star Wars -pelin Xbox 360 -versio, jota myytiin 610 000 kappaletta. Xbox 360 pelit myyvät edelleen selvästi Playstation 3 -versioita enemmän. Kymmenen myydyimmän pelin listalla oli neljän Wii- ja Xbox 360 -pelin lisäksi vain yksi Playstation 3:lle ja yksi Playstation 2:lle julkaistu peli.
 

Tagit: Konsoli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös