Nokia ja Huawei sopuun patenteista

Tärkeä maailmanlaajuinen sopimus
Nokia ja Huawei sopuun patenteista

Kännykkäyhtiö Nokia ja verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks (NSN) ovat solmineet tärkeän patenttisopimuksen kiinalaisen päätelaite- ja verkkovalmistaja Huawein kanssa. Sopimuksen mukaan yhtiöt voivat käyttää ristiin toistensa kännykkäverkkojen patentteja. Sopimuksen ansiosta Huawei saa hyödyntää Nokian gsm- ja wcdma-patentteja, ja Nokia pääsee taas hyödyntämään Huawein hallitsemia kiinalaistekniikoita.

Ristiinpatentointi on keskeinen osa matkapuhelinverkkojen bisnestä, jotta päätelaitteet ja verkot voivat toimia yhteen ympäri maailmaa. Nyt solmittu sopimus koskee länsimaiden gsm- ja wcdma-verkkoja sekä kiinalaisia kolmannen td-scdma-verkkoja.

Sopimukseen tuo oman pikantin lisänsä se, että vasta vuonna 2005 Nokia epäili työntekijänsä vuotaneen tietoja verkkotuotteistaan Huaweille.

Yhtiöt eivät julkistaneet sopimuksen rahallista arvoa. Huawei on Nokian mukaan jo 35:s yhtiö, joka hyödyntää sen patentteja.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan kiinalainen Huawein on vahvistanut asemiaan maailman kännykkäverkkojen markkinoilla neljänneksi ohitettuaan Nortel Networksin ja Motorolan. Markkinajohtajat ovat Ericsson, Nokia Siemens Networks ja Alcatel-Lucent.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös