Nokia julkaisi uudistetun karttasoftansa

Nokia Maps 2.0 valmistui
Nokia julkaisi uudistetun karttasoftansa Nokia Maps tukee nyt Googlen palvelun tapaan myös satelliittikuvia ja hybriditilaa.

Nokia on julkaissut navigointi- ja karttaohjelmastaan uuden version kevään jatkuneen beeta-testivaiheen jälkeen. Nokia Maps 2.0 lupaa uudistuksia sekä autoilijalle että jalankulkijalle ja kokonaan uusia lisäominaisuuksia, kuten satelliittikuvat Google Mapsin tapaan ja uudet kaupunkioppaat esimerkiksi ajanviete- ja viihdepaikkojen etsimiseen.

Autonavigointia on Nokian mukaan parannettu siten, että ohjelma laskee lyhyimmät tai nopeimmat reitit aiempaa nopeammin. Lisäksi ohjelmassa on uudet pikakomennot useimmin käytettyjen näkymien välillä vaihtamiseen. Nokia Maps näyttää myös opastekyltit ja tukee usean pysähdyspisteen navigointia. Tosiaikaiset liikennetiedot ovat myös saatavana maksua vastaan.

Uusi versio tuo uutena ominaisuutena jalankulkijan navigoinnin. Sen pitäisi kertoa jalankulkijalle tärkeistä maamerkeistä, kuten puistoista, kaduista ja rakennuksista. Ohjelma kertoo myös joukkoliikenteen pysäkkien sijainnin, mutta tätä palvelua tarjotaan vasta 17 kaupungissa.

Maksullisia palveluit tulee lisää

Jalankulkijan navigointia ei muutenkaan tarjota kaikissa maissa ja kaupungeissa vielä. Hinta esimerkiksi Suomessa ja pohjoismaissa on 4,99 euroa kuukaudessa, 14,99 euroa kolmessa kuukaudessa tai 24,99 euroa vuodessa.

Palveluiden saatavuus Suomessa ja muissa maissa riippuu Navteqin ja Tele Atlaksen kartoista sekä muista palveluntarjoajista.

Uutta ovat myös satelliittikuvat ja hybriditila sekä yhden kentän haku, jolla osoitteiden, ravintoloiden, iltaelämän ja muiden paikkojen pitäisi löytyä aiempaa helpommin.

Nokia 6210 Navigator -puhelimessa on sisäänrakennettuna kompassi, joten sillä ohjelma kertoo myös menosuunnan

Nokia Maps 2.0 on saatavana uusille Eseries- ja Nseries-puhelimille sekä joukolle numerollisia peruspuhelimia, kuten 6110- ja 6220 Navigator. Tuetut päätelaitteet selviävät lataussivulla.

Nokia Mapsin ilmoitetaan toimivan yli 200 maassa. Ohjelmat ja kartat ovat maksuttomat, mutta esimerkiksi autonavigointi ja multimediaoppaat vaativat palvelun tilaamisen. Opas vaikkapa Helsingistä maksaa 7,99 euroa. Lisenssivaihtoehdot ovat esimerkiksi kuukausi, kolme kuukautta ja vuosi.

Nokian mukaan uutta versiota on ladattu julkisessa testivaiheessa yli 240 000 kertaa helmikuun jälkeen.

Nokia julkaisi uudistetun karttasoftansa Palvelu kertoo maksua vastaan myös tietöistä ja muista poikkeusjärjestelyistä liikenteessä.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös