Nokia jyrää yhä kilpailijansa älypuhelimissa

Apple nousi kolmanneksi Motorolan ja Sony Ericssonin ohi
Nokia jyrää yhä kilpailijansa älypuhelimissa Nokian N-sarjan multimediakännykät myyvät hyvin. Ominaisuuksia tulee entistä enemmän keskihintaluokkaan.

Nokia hallitsi yli puolta viime vuoden älypuhelinten markkinasta, mutta hieman uutta säpinää on tuonut Apple. Se onnistui nousemaan kolmanneksi heti RIM Blackberryjen jälkeen, arvioi tutkimusyhtiö Canalys.

Vuoden 2007 arviot kertovat, että puhelimella ja datayhteydellä varustettujen älypuhelinten markkina kasvoi 60 prosenttia 115 miljoonaan laitteeseen, josta yksin Nokian osuus oli Canalysin mukaan 60,5 miljoonaa. Perinteisten kämmenmikrojen myynti sen sijaan romahti 47 prosenttia vain kolmeen miljoonaan laitteeseen.

Toiseksi ylsi kanadalainen RIM, jonka Blackberry-laitteita myytiin 12,2 miljoonaa eli noin 10,6 prosenttia. Laitetoimitukset olivat ennätysmäisessä yli 121 prosentin kasvussa. RIM on onnistunut laajentamaan myyntiään USA:n ja Kanadan ulkopuolelle.

Applen koko vuoden luvuista ei ole tarkkaa arviota. Canalysin viimeisen neljänneksen eli loka–joulukuun arvio on 2,3 miljoonaa laitetta, ja 6,5 prosentin markkinaosuus. Steve Jobsin mukaan Iphonea oli myyty tammikuun alkuun mennessä neljä miljoonaa. Se tarkoittaisi noin 3,5 prosenttia koko vuoden myynnistä.

Parhaiten Iphonella meni USA:ssa

Joka tapauksessa Apple ohitti ensimmäisinä kuukausina yhteenlaskettuna kaikki Windows Mobile -kännykät ja valmistajista esimerkiksi Sony Ericssonin.

Parhaiten Iphonella meni USA:ssa, jossa se saavutti viimeisellä neljänneksellä Canalysin arvion mukaan 28 prosentin osuuden. Edelle ylsi vain RIM 41 prosentin osuudellaan. Kolmannen sijan Palm jäi kauas, yhdeksään prosenttiin.

Motorola kasvatti laitetoimituksiaan Linux- ja Windows Mobile -älypuhelimillaan yli 57 prosenttia noin 2,3 miljoonaan laitteeseen. Tämä ei aivan riittänyt markkinan vauhdissa pysymiseen, ja Motorola menettikin osuuttaan 0,6 prosenttiyksikköä.

Käyttöjärjestelmissä laskettuna Nokian tukeman Symbianin johtoasema jatkui 67 prosentissa. Microsoftin Windows Mobile ylsi 13 prosenttiin ja RIM 10 prosenttiin. Applen OSX ylsi noin seitsemään prosenttiin. Linux jäi suunnilleen samalla tasolle kuin edellisvuonna eli viiteen prosenttiin.

Lisää arvioita viime vuoden älypuhelinmarkkinasta on Canalysin tiedotteessa.

Nokia jyrää yhä kilpailijansa älypuhelimissa Iphone ohitti älypuhelimissa jo Motorolan, Palmin ja Sony Ericssonin.
Nokia jyrää yhä kilpailijansa älypuhelimissa Iphone ohitti älypuhelimissa jo Motorolan, Palmin ja Sony Ericssonin.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös