Nokia kiittelee uutta innovaatioyliopistoa

Internetbisnes vaatii uusia tutkimusalueita
Nokia kiittelee uutta innovaatioyliopistoa

Nokia kiittelee pääkaupunkiseudulle syntyvää uutta innovaatioyliopistoa siitä, että hanke vastaa internetajan tarpeisiin. Nokia odottaa pitkäaikaisen yhteistyön laajenevan yliopistouudistuksen myötä uusille alueille.

Nyt Teknillisen korkeakoulun, myöhemmin myös Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kanssa Nokia aikoo tehdä yhteistyötä esimerkiksi uusien digipalveluiden tutkimuksessa, tiedon analysoinnissa ja louhinnassa sekä uusien verkkojen tunnistamis- ja turvallisuusratkaisuissa.

Yhteistyö Espoon Otaniemessä sijaitsevan TKK:n kanssa on jatkunut 10 vuotta. Avoin internetlähtöinen ympäristö muuttaa kuitenkin myös Nokian tutkimuskeskuksen toimintaa ja yhteistyötä korkeakoulujen kanssa.

Ei vain tietoliikennettä

"Tutkimushaasteet leviävät muualle kuin tietoliikenneteknologiaan. Avoimeen innovointiin kuuluu, että haluamme miettiä enemmän yhdessä asioita ja lähdemme ratkaisemaan niitä Teknillisen korkeakoulun ja muiden verkostoomme kuuluvien yliopistojen kanssa", kertoo Nokian tutkimuskeskuksen teknologiajohtaja Petteri Alinikula Tietokone-lehdelle.

Nokia on etenemässä pelkästä tietoliikenteestä vahvasti internetpalveluiden ja tietoliikenteen yhdentymiseen. "Tässä ympäristössä on tutkittava paljon muutakin kuin teknologiaa. Siihen liittyvät myös muotoilu, käyttökokemukset ja bisnesmallit", Alinikula toteaa. "Uudessa innovaatioyliopistossa nämä asiat yhdistyvät upealla tavalla", hän kiittelee.

Nokia jatkaa yhteistyötä myös muiden korkeakoulujen kanssa. Yhtiöllä on strateginen yhteistyö Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) kanssa, ja Tampereella Nokian tutkimuskeskuksella on myös toimintaa. Yhteistyötä tehdään paljon Oulussakin, mutta siellä ei ole tutkimuskeskuksen omaa väkeä.

Kumppanuus ansaittava

Alinikula sanoo, että Nokialla on kahdeksan yliopistokumppania maailmanlaajuisesti, eivätkä suomalaiset oppilaitokset saa vetoapua kotimaisuuden takia. Niiden on ansaittava paikkansa.

"Suomalaisten yliopistojen on pakko olla kilpailukykyisiä. Kilpailussa ei menesty, jos ei ole maailman huipulla. Langattoman teknologian alueella innovaatioyliopistolla on mahdollisuus nousta maailman huipulle", kertoo Alinikula.

Yhteistyötä tehdään sekä perustutkimuksessa että soveltavasti. Lähellä perustutkimusta ollaan vielä nanotekniikassa, kun taas internetbisnesmalleissa tutkimus on jo hyvin soveltavaa.

Nokian strategisia kumppaneita ovat suomalaisten korkeakoulujen lisäksi MIT (Massachusetts Institute of Technology) Yhdysvalloissa ja Standford USA:ssa, Cambridge Britanniassa, Kiinan arvostetuimpiin kuuluva yliopistoihin kuuluva Tsinghua sekä kaksi sveitsiläistä yliopistoa EPFL ja ETHZ.

"Meidän näkökulmastamme tämä kahdeksan yliopiston maailmanlaajuinen verkosto on todella suuri vahvuus. Se on resepti, jota kilpailijoillamme ei ole tässä laajuudessa."

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös