Nokia lähtee vastaiskuun älypuhelimissa
Nokia on lanseernnut tänä vuonna älypuhelimia aiempaa hitaampaan tahtiin, mutta viime aikoina markkinoille on taas saatu rivakammin uusia malleja. Kuvassa tuore Nokia N96, johon on suuret ootukset.
Nokian markkinaosuus hintavissa älypuhelimissa putosi heinä–syyskuussa alemmaksi kuin koskaan aiemmin, 35 prosenttiin. Vuotta aiemmin se oli vielä 50 prosentin luokkaa, ja keväälläkin yli 44 prosenttia. Nokian johto painotti tulosjulkistuksen jälkeen konferenssipuhelussa, ettei taso ole tyydyttävä, ja Nokia uskoo tilanteen paranevan jo vuoden lopussa.
.
Nokia myi kolmannella neljänneksellä 15,5 miljoonaa älypuhelinta. Se tarkoittaa Eseries- ja Nseries-malleja sekä muita Symbian S60 -alustan puhelimia.
Viimeisellä neljänneksellä parannusta haetaan uusista malleista, kuten aiemmin saataville tullut yrityskännykkä Nokia E71 sekä Nseries-malliston N78, N85 ja N96. Myös Nokia 5800 Xpressmusicin uskotaan saavan vahvasti kysyntää tämän vuoden lopussa ja erityisesti ensi vuoden alussa. Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan tuotevalikoimaa uudistetaan myös ensi vuoden alussa.
"Olen luottavainen, että valikoimamme on vahvempi kuin edellisten kahden neljänneksen aikana", totesi Kallasvuo median ja sijoittajien konferenssipuhelussa iltapäivällä.
Media- ja viihdepuhelimissa Nokian haastajia ovat Apple, LG, Samsung ja Sony Ericsson. Yritysten älypuhelimissa taas tärkeimmät kilpailijat ovat RIM (Blackberry), HTC, Samsung ja Sony Ericsson.
Kallasvuon mukaan kilpailu jatkuu kuitenkin kovana. Nokia ei halua ottaa markkinaosuutta tinkimällä kannattavuudestaan, vaan se tasapainottelee markkinaosuuksien ja tuottojen välillä.
"Yritämme ottaa markkinaosuutta kannattavasti. Katsomme viimeistä viivaa", korosti Kallasvuo tuloksekkaan bisneksen merkitystä. "Markkinat ovat erilaiset, kilpailijat vaihtelevat. Uusia taktiikoita ei tule sentään päivittäin, mutta viikoittain", kuvasi Kallasvuo kilpailutilannetta.
Markkinaosuus laski peruskännyköissäkin
Kuluttajien kysyntää on vaikea ennustaa, koska taloustilanne on epävarma. Kiinassa markkinakasvu jatkuu yhä, mutta siellä myydään pääasiassa halpoja puhelimia. Tämä näkyy siinä, että Nokian kännyköiden keskimääräinen myyntihinta putosi vuodessa 82 eurosta 72 euroon. "Halvempien puhelinten osuus myynnistä on kasvanut", totesi Kallasvuo.
Nokian vahvuuksia ovat yhä tehokas logistiikka, suuren valmistajan skaalaedut ja arvostettu brändi.
Kaikissa puhelimissa Nokian markkinaosuus oli kolmannella neljänneksellä poikkeuksellisesti älypuhelimia parempi, 38 prosenttia. Nokia odottaa osuutensa pysyvän samana tai parantuvan hieman, muun muassa hintakilpailusta riippuen.
Olli-Pekka Kalalsvuo korosti, ettei Nokia taistele markkinaosuutta kannattavuutta katsomatta. Isoimpana valmistajana se pystyy kuitenkin yhä suurilta osin ohjaamaan kehitystä.








