Nokia Siemensiä syytetään luottamusmiesten uhkailusta

Yhtiö vastaa korjanneensa ongelmia
Nokia Siemensiä syytetään luottamusmiesten uhkailusta

Nokia Siemens Networksin (NSN) entiset ja nykyiset luottamusmiehet arvostelevat yhtiötä kovin sanoin. Keskiviikkoillan Ylen A-Studiossa kolme luottamusmiestä kertoi, että luottamusmiehiä on peloteltu, uhkailtu ja painostettu eroamaan. Yksi tapaus johti Ylen mukaan poliisitutkintaan asti.

Kiistat kiteytyvät siihen, kuinka paljon järjestäytyneiden toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden etua ajavilla luottamusmiehillä on oikeutta käyttää työaikaansa liiton jäsenten asioiden hoitamiseen.

A-Studion haastattelema YTN:n Teknologiateollisuuden vastuullinen asiamies Timo Seppä sanoi, että aikaa on annettu korkeintaan 20 prosenttia viikkotyöajasta, mutta senkään edestä varsinaisia työtehtäviä ei ole vähennetty.

Yksi tapaus poliisitutkintaan

Timo Seppä kertoi esimiesten vaatineen luottamusmiehiä raportoimaan ajankäytöstään minuutti minuutilta erottelemalla työajan, wc-käynnit ja tauot yksityiskohtaisesti.

Ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehet kertoivat myös, että heitä on painostettu eroamaan tai vaihdettu työtehtäviin, joissa eivät voi enää toimia luottamusmiehinä.

Ainakin yksi tapaus on luottamusmiesten mukaan mennyt poliisitutkintaan.

A-Studio kertoi, että Nokia Siemens Networksin henkilöstöjohtaja olisi tunkeutunut luottamusmiehen kotipihaan ilmeisesti turvamiehen kanssa ja uhkaillut työsuhteen purkamiselle. Henkilöstöjohtaja oli kieltäytynyt poistamaan pihasta.

Nokia sopi kiistan Ylen tietojen mukaan rahalla.

Nokia Siemens kiistää syytökset

"Luottamusmiesten kohtelussa ei ole ongelmia", vastasi syytöksiin Nokia Siemensin viestintäjohtaja Barry French.

Frenchin mukaan A-Studion esittämät tapaukset ovat vuodelta 2005 ja aiemmin, kun NSN ei ollut vielä edes syntynyt, ja yhtiö kertoo purkaneensa ongelmatilanteita. Hän sanoi, ettei monia esitettyjä väitteitä ole todistettu, eikä syytöksiä voida siksi pitää totuudenmukaisina.

Keskiviikkona 2. huhtikuuta Yle TV1:lla esitetty A-Studio on katsottavissa Yle Areenalla.

Tagit: Nokia Siemens
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös