Nokialle takapakkia kännymarkkinoilla
Nokia menetti asemiaan kännykkämarkkinoilla alkuvuodesta. Takapakkia tuli erityisesti USA:ssa, jossa yhtiö on kovasti yrittänyt kasvattaa huvennutta osuuttaan. Vielä loppuvuodesta tilanne näytti paljon paremmalta. Kiinassa ja muualla Aasiassa tilanne sitä vastoin näyttää hyvältä.
Nokia laskee markkinaosuudekseen maailman kännykkämarkkinoilla 39 prosenttia. Se on 4 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta prosenttiyksikön verran vähemmän kuin viime vuoden lopussa. Samalla Nokian kännyköiden keskihinta on laskenut 83 eurosta 79 euroon.
Yhtiö myi tammi-maaliskuussa yhteensä 115,5 miljoonaa matkapuhelinta. Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta myynti kasvoi kaikkialla viime vuoden alkuun verrattuna ja laski viime vuoden lopun luvuista kaikkialla paitsi Kiinassa ja Aasiassa.
Pohjois-Amerikan markkinoilla Nokia onnistui kohentamaan asemiaan viime vuoden aikana. Sen myynti kasvoi vuoden alun 4,8 miljoonasta puhelimesta 5,1:een, mutta romahti alkuvuodesta vain 2,6 miljoonaan laitteeseen. Jopa seuraavaksi heikoimmalla markkina-alueella, Latinalaisessa Amerikassa Nokia myi yli nelinkertaisen määrän kännyköitä.
Nokian liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat vuoden takaisesta selkeästi, mutta viime vuoden viimeisen neljänneksen luvuista tultiin alaspäin.








