Nokialle tärkeä voitto Qualcommista
Nokia on saanut tärkeän erävoiton taistelussa patenteista amerikkalaista siruvalmistaja Qualcommia vastaan. USA:n kauppakomissio on ratkaissut Nokian hyväksi joulukuussa jätetyn kanteen, jossa Qualcomm vaati Nokian tuotteiden maahantuontikieltoa.
Qualcomm syytti Nokiaa kanteessaan patenttirikkomuksesta liittyen kännyköiden virranhallintaan, kertoo uutistoimisto Reuters.
"Qualcommin strategia suoltaa oikeuskanteita ympäri maailmaa Nokiaa vastaan torjutaan yhä", sanottiin Nokiasta uutistoimiston mukaan. Qualcomm taas ilmoitti olevansa ratkaisuun tyytymätön, mutta ei vahvistanut valitetaanko siitä.
Seuraavaksi odotetaan tärkeää ratkaisua Delawaren osavaltiota, jossa ratkaistaan useita kiistoja. Nokian tiedottaja kommentoi Reutersille, että tämäkään tuskin ratkaisee kaikkia vireillä olevia kiistoja yhtiöiden välillä. Tämä kiista juontaa juurensa vuonna 2001 tehtyihin sopimuksiin.
Nokialla ja Qualcommilla on yhä reilu tusina lisensointi- ja patenttiriitaa vireillä kolmella mantereella. Tähän asti Nokia on voittanut useimmat EU:ssa ja USA:ssa. Nokia ja Qualcomm ovat kiistelleet lisenssikorvauksista ainakin 2000-luvun alusta lähtien.
Qualcomm ei valmista kännyköitä itse, vaan se suunnittelee komponentteja muiden valmistajien laitteisiin. Erityisen tärkeitä asiakkaita Qualcommille ovat amerikkalaiset operaattorit ja valmistajat, jotka suosivat yhä cdma-tekniikan kännyköitä.








