Nokialta myös Linux-kännyköitä

Symbian vaihtumassa Linuxiin?
Nokialta myös Linux-kännyköitä

Nokia suunnittelee Kauppalehden ja Bloombergin saamien tietojen mukaan siirtymistä Symbianista Linuxiin osassa yhtiön matkapuhelimissa, JP Morgan Chasen 36:ssa teknologiaseminaarissa puhunut Nokian rahoitusjohtaja Rick Simonson vahvisti maanantaina.

Simonson ei paljastanut yksityiskohtia, eikä sitä onko kyseessä Googlen Linuxiin perustuva Android, Nokian internet-tabletissa käytetty Maemo vai jokin muu versio Linuxista.

Nokia ei ole kommentoinut tarkemmin suunnitelmia Linux-matkapuhelimien kehittämisestä. Simonson totesi vain Nokian etenevän ehdottomasti Linuxin suuntaan ja korosti Linuxin avoimen lähdekoodin ja ilmaisuuden merkitystä: “Se tulee olemaan kamalan tärkeää". Simonsonin mukaan Nokia aikoo julkaista ennen Linux-puhelinta useita Symbianiin perustuvia puhelimia, eikä kommentoinut Linux-puhelimen julkaisuaikataulua.

Nokia on lisännyt panostusta Linuxiin viime aikoina. Nokian suosituissa internet-tableteissa käytetään Maemo-Linuxiin perustuvaa käyttöjärjestelmää ja yhtiö osti vuoden alussa Linux-mobiilitekniikka ja Qt-sovellusalustaa kehittäneen norjalaisen Trolltechin sadalla miljoonalla eurolla.

Vastaisku Googlen Androidille

Microsoft on houkutellut Nokiaa lisensoimaan Windows Mobilen, mutta matkapuhelimissa Nokia on luottanut Symbianiin, josta Nokia omistaa tällä hetkellä 47,9 prosenttia.

Symbianin perustuvien matkapuhelimien myynti on ylittänyt 200 miljoonan puhelimen rajan ja Symbian on selvä markkinajohtaja, mutta USA:ssa Nokia on jäänyt älypuhelimissa Blackberryn ja Iphonen varjoon.

Mobiili-Linux on menestynyt Aasian markkinoilla ja Googlen ilmaiseksi jakamasta Androidista odotetaan vahvaa kilpailijaa.

Tagit: Nokia, Symbian
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös