Nokian musiikkikauppa 10 uuteen maahan

Tavoite saada Suomeen kesäksi
Nokian musiikkikauppa 10 uuteen maahan Olli-Pekka Kallasvuo korosti, että Nokia Maps 2.0 tuo jalankulkijalle aivan uudenlaisen navigointikokemuksen.

Nokialta odotettiin tänään tuoreita uutisia siitä, miten internet-bisnesten kehittyminen etenee. Monien pettymykseksi isoja julkistuksia ei tullut, mutta Nokia sentään tarkensi aikatauluja ja julkisti joitain uutuuksia. Nokia kertoi musiikkikauppansa avaamisen aikarajan myös Suomen osalta.

Eniten odotettiin uutisia siitä, miten musiikkikauppojen lanseeraus etenee. Kauppa on avattu vasta Britanniassa, ja tekijänoikeusneuvottelut ovat hidastaneet lanseerauksia muualla.

Tänään Nokia vahvisti Mobile World Congressissa (MWC) tavoitteekseen, että kauppa avautuu kesäkuun loppuun mennessä 10 uudessa maassa. Ne ovat Suomen lisäksi Saksa, Italia, Espanja, Ranska, Hollanti ja Irlanti sekä Australia ja Singapore.

Niin ikään viivästyneen Ovi-portaalin avauksen kerrottiin toteutuvan toisen neljänneksen, eli huhti–kesäkuun aikana. Pelipalvelu N-Gage on jo rajoitetusti beeta-testissä Nokia N81:n käyttäjille.

Nokialta kysyttiin myös, ollaanko kauppaan tuomassa musiikin lisäksi videota. "Tutkimme videon mahdollisuuksia", vastasi ohjelmisto- ja palveluyksiköstä vastaava johtaja Niklas Savander. Hänen mukaansa selvitettävää videotarjontaa ovat esimerkiksi musiikkivideot, tv-show’t ja täyspitkät elokuvat. Päätöksiä videoiden tarjoamisesta ei ole tehty.

Uusia operaattorisopimuksia ei julkaistu. Nokian Ovi-yhteistyössä ovat mukana vasta espanjalainen Telefónica, italialainen Telecom Italy (TIM) ja maailmanlaajuinen Vodafone. "Uskomme, että voimme tehdä yhteistyötä operaattoreiden kanssa. Kyseessä on win-win-tilanne", sanoi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

Kallasvuo myönsi, että joskus teollisuudenalat voivat törmätä toisiinsa, mutta Nokialle operaattorit ovat luonnollinen kumppani, ja Nokia uskoo yhä olevansa luonnollinen kumppani operaattoreille.

Jalankulkijan navigointi alkaa

Konkreettinen uusi palvelulanseeraus on Nokian ostamaan Twangoon perustuva palvelu share.ovi.com, joka vie toistaiseksi erilliselle Twango-sivustolle. Siellä kuluttajat voivat jakaa 150 erityyppistä tiedostoa kännykällä, web-selaimella ja pc:n kautta. Nokia korostaa, että palvelussa tuetaan avoimia standardeja, eikä sitä rajoiteta vain Nokian laitteisiin.

Toinen konkreettinen julkistus oli Nokia Maps 2.0, jonka kehitysversioon pääsee tutustumaan heti Beta Labsin kautta S60-puhelimille. Tätä on odotettavissa Nokialta lisää, eli palvelut yritetään lanseerata mahdollisimman nopeasti, ja niitä parannetaan käyttäjien palautteen pohjalta.

Uusi versio tuo jalankulkijan navigointipalveluita sekä satelliitti- ja hybridikarttatilat.

Nokian musiikkikauppa 10 uuteen maahan Nokia Maps 2.0 tuo monia uudistuksia.
Nokian musiikkikauppa 10 uuteen maahan Nokia Maps 2.0 tuo monia uudistuksia.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös