Nokian patentti paljastaa uudenlaisen muotoiluidean

Piirroskuvissa saattaa olla tulevaisuuden minikannettava tai älypuhelin
Nokian patentti paljastaa uudenlaisen muotoiluidean Patenttihakemuksen mallia on kutsuttu Nokia Origamiksi. Japanilaisen taidemuodon mukaan Origami tarkoittaa sitä, että yhdestä paperinpalasta luodaan erilaisia muotoja.

Nokia on jättänyt patenttihakemuksen tähän asti ennen näkemättömästä neljästä osasta muodostuvasta mobiililaitteesta, jossa on qwerty-näppäimistö ja mahdollisesti myös taittuva näyttö. Kuvasta ei voi päätellä, olisiko lopullinen laite puhelin, jonkinlainen minikannettava, mutta patenttia haetaan "taittuvalle kompatikille laitteelle".

Kyseessä voisi siis olla Nokian kehitteillä oleva tuote tai kehityshanke älypuhelimen, ultrapienen kannettavan tai mobiilin viihdelaitteen rakenteeksi. Patenttihakemus on kirjattu jo 19. kesäkuuta 2007, ja se on hyväksytty tai päivitetty 25. joulukuuta 2008.

Patenttihakemuksen mukaan keksinnön tavoitteena on taittuvan, kämmenkokoiseen laitteen kehittäminen. Taittuva rakenne myös suojaisi laitteen osia vaurioitumiselta.

Asiakirjan mukaan laite muodostuisi vähintään neljästä yhteen liitettävästä osasta. Sitä voisi pitää ainakin kiinni ja auki, ja kiinni pidettynä laite olisi hyvin pienessä koossa helposti kuljetettavissa.

Piirroskuvien perusteella kaksi paneelin osaa voisivat muodostaa näyttöosan, jonka alapuolella voisi olla niin ikään kahdesta osasta muodostuva qwerty-näppäimistö. Näyttö voisi patenttihakemuksen mukaan perustua lcd- tai oled-tekniikkaan.

Linkki Nokian patenttihakemukseen levisi nopeasti joulupyhien jälkeen blogien kautta. Ensimmäisenä sen huomasi ilmeisesti Übergizmo-blogi.

Nokian patentti paljastaa uudenlaisen muotoiluidean
Tagit: Nokia, Patentti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös