Nokian teknologiajohtaja eroaa
Vasta viime joulukuussa nimitetty ja tammikuussa tehtävässä aloittanut Nokian teknologiajohtaja ja tutkimuskeskuksen johtaja Bob Iannucci, 51, lähtee yhtiöstä. Nokiasta kerrottiin uutistoimisto Reutersille, että eron syyt ovat henkilökohtaiset. Iannucci on työskennellyt Kaliforniasta käsin.
Bob Iannucci oli nimityksensä myötä Nokian ensimmäinen ulkomaalainen teknologiajohtaja. Häntä ei kuitenkaan nostettu yhtiön johtokuntaan. Nokia selvittääkin nyt teknologiajohtajan roolia yhtiössä.
Ero astuu voimaan välittömästi. Bob Iannuccin seuraajaksi tutkimuskeskuksen johdossa nousee suomalainen Henry Tirri, joka työskentelee myös Kaliforniassa.
Iannucci jatkaa silti yhä Nokian neuvonantajana. Uutinen tulee yllätyksenä useimmille, sillä Bob Iannucci puhui vasta viime viikolla Espoossa Nokian lehdistötapaamisessa.
Bob Iannucci toimi aiemmin johtotehtävissä muun muassa IBM:ssä ja ennen Nokiaa Compaqissa vuosina 1995–2001. Hänet nimitettiin Nokian tutkimuskeskuksen johtajaksi vuonna 2004.








