Nokian tutkimuskeskus uhattuna
Bob Iannucci muuttui kuukausi sitten yllättäen Nokian teknologiajohtajasta entiseksi teknologiajohtajaksi. Helsingin Sanomien hankkimien tietojen mukaan kyse oli potkuista, joiden taustalla oli Iannuccin pyrkimys siirtää yhtiön tutkimuskeskus pois Suomesta.
Nokian tutkimuskeskus työllistää Suomessa 450 henkeä. Iannuccin kerrotaan koko Nokia-uransa aikana ajaneen voimakkaasti tutkimustoiminnan keskittämistä Kaliforniaan.
Iannucci aloitti Nokiassa vuonna 2004 ja eteni tutkimuskeskuksen johtajaksi. Hänen syyskuun lopussa tapahtuneen yllätyseronsa syyksi ilmoitettiin henkilökohtaiset syyt. Vielä viikkoa ennen eroilmoitusta kaikki näytti olevan kunnossa, kun Iannucci puhui Nokian Suomessa järjestetyssä lehdistötapaamisessa.
Helsingin Sanomien eri lähteistä saamien tietojen mukaan yhtiön johto ei hyväksynyt johtajan suunnitelmia Suomen tutkimuskeskuksen lopettamisesta, mikä johti teiden eroamiseen. Lehti kuvaa Iannuccin nykyistä neuvonantajan asemaa lähinnä muodolliseksi.








