Nopeat laajakaistat eivät ole yleistyneet

Vain kolmanneksella yli 2 Mbit/s yhteys
Nopeat laajakaistat eivät ole yleistyneet

Suurin osa suomalaisista on tyytynyt toistaiseksi hitaimpiin saatavilla oleviin laajakaistaliittymiin. Viestintäviraston markkinakatsauksen mukaan suosituin liittymä vuoden lopussa oli yhden megabitin adsl, ja peräti 70 prosenttia liittymistä on alle kahden megabitin tasoa.

Nopeimpia 10 megabittiä sekunnissa tai enemmän siirtäviä laajakaistaliittymiä oli vajaat neljä prosenttia. Yli kahden megabitin liittymien osuus on pysynyt suunnilleen samana jo kahden vuoden ajan, vaikka hinnat ovat laskeneet.

Suonalaisissa kodeissa ja yrityksissä ja kodeissa on Viestintäviraston markkinakatsauksen mukaan yhtensä 1 760 000 laajakaistaliittymää, joista noin 77 prosenttia perustuu dsl-tekniikoihin ja vajaat 12 prosenttia kaapelimodeemeihin. Ensimmäistä kertaa laajakaistalukuihin on laskettu mukaan myös 3g-verkkojen kiinteähintaiset mobiililaajakaistat.

Viestintäviraston teettämä kuluttajatutkimus ei myöskään lupaa, että kuluttajat olisivat heti maksamassa lisää nopeammista liittymistä. Tutkimukseen vastanneista alle 10 prosenttia ilmoitti kaipaavansa palveluita, jotka vaativat nopeamman yhteyden. Hieman useammat olivat kuitenkin periaatteessa kiinnostuneita nopeammista liittymistä.

Uusien palveluiden markkinointi varovaista

Operaattorit eivät ole toistaiseksi juuri markkinoineet laajakaista-tv:tä tai muita nopeaa yhteyttä vaativia palveluita, vaikka esimerkiksi Elisa, Sonera ja Welho ovat lanseeranneet näitä palveluita.

Elisa-konserniin kuuluva Saunalahti lanseerasi myös vähän aikaa sitten Kotitotaali-liittymän, joka tarjoaa 38 eurolla kuukaudessa digiboksin netissä, ip-puhelut sekä jatkossa myös teräväpiirtosisältöä ja tilausvideot.

Laajakaistahinnat hienoisessa laskussa

Liikenne- ja viestintäministeriön telehintojen selvityksen mukaan laajakaistaisten internetyhteyksien hinnat kääntyivät viime vuonna taas laskuun ja olivat keskimäärin 3,7 prosenttia halvempia kuin toissa vuonna.

Aivan hitaimpien eli 256 kbit/s-yhteyksien hinnat nousivat hieman edellisvuodesta. Toisaalta osa operaattoreista on jo lopettanut 256 ja 512 kilobitin nimellisnopeuden liittymien myymisen, ja suosituimmasta megabitin tasosta on tullut uusi perusliittymä.

Viime vuoden hintakehityksessä eniten laskivat 2 Mbit/s-yhteyksien hinnat, 6,8 prosenttia edellisvuodesta. Näin operaattorit ovat yrittäneet saada kotitalouksia päivittämään nopeampiin liittymiin.

Suosituimpien nopeusluokkien keskimääräiset hinnat vuoden 2007 lopussa olivat hitaimmalla 256 kbit/s -liittymillä 23 euroa kuukaudessa, 512 kbit/s:llä 25 euroa, 1 Mbt/s liittymillä 28 euroa, 2 Mbit/s -liittymillä 37 euroa ja 8 Mbit/s -liittymillä 45 euroa kuukaudessa. Hinnoissa on alueellista vaihtelua, eli suurissa kaupungeissa yhteyden saa haja-asutusalueita halvemmalla.

Laajakaistayhteydet ovat kaapeliverkossa keskimäärin hieman halvempia kuin adsl-liittymät.

Digitan @450-verkon ja muutamien wimax-verkkojen laajakaistat eivät ole vielä houkutelleet kovin suurta käyttäjämäärää. Liittymiä oli vuoden lopussa yhteensä noin 15 000.

Liittymien hintakehityksestä on lisätietoa LVM:n telehintojen selvityksessä ja liittymämääristä sekä markkinaosuuksista Viestintäviraston markkinakatsauksessa vuodelta 2007.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös