Nordea vahvistaa tietoturvaa ydinvoimahuijauksen takia
Viestintävirasto, tietoturvayhtiöt ja Nordea-pankki ovat hyvin vaitonaisia niin sanotusta ydinvoimahuijauksesta, koska tapauksen tutkinta on kesken, eikä suomalaisten luottamusta nettipankkeihin haluta heikentää. Huijarit onnistuivat kuitenkin tekemään tilisiirtoja Nordean asiakkailta, ja pankki tekee nyt taustajärjestelmiinsä muutoksia.
Johtaja Kari Oksanen Nordeasta myönsi Tietokoneelle, että uudistuksia tietoturvaan ollaan tekemässä. "Asiakkaille näkyviä muutoksia ei ole tulossa. Teemme taustajärjestelmiin lisätarkistuksia", kertoo Oksanen.
Hän ei halua kertoa muutosten teknisistä yksityiskohdista. Oksanen korostaa, että kyse on tuoreimmassa haittaohjelmassa muutamasta yksittäisestä tapauksesta.
"Aina pikkuisen roiskuu, kun on yli 1,5 miljoonaa verkkopankin asiakasta. Kyse ei ole isosta asiasta, ottaen huomioon internetissä leviävien haittaviestien valtavan määrän."
Nordean mukaan vain muutama asiakas lankesi ydinvoimahuijaukseen. Heille tai pankille ei syntynyt taloudellisia tappioita, koska tilisiirrot huomattiin ajoissa, ja ne onnistuttiin pysäyttämään.
Zbot.hs-troijalainen ei ole kohdistunut vain Nordeaan, vaan maailmalla tätä troijalaista on yritetty käyttää joidenkin arvioiden mukaan yli 100 pankkiyhtiön asiakkaiden rahojen anastamiseen. Pohjoismaissa iso Nordea on voinut valikoitua kohteeksi vain laajan asiakaskuntansa takia.
Kari Oksanen korostaa, että nykyiset tietoturvaohjeet pysyvät voimassa. Sähköpostitse tuleviin, muka panki yhteydenottoihin ei pidä vastata, virustorjunta on syytä olla ajan tasalla ja mahdollista haittaohjelmaa epäiltäessä Windows-kone on syytä puhdistaa ennen nettipankkiin kirjautumista.
Myöskään poliisilla ei ole vielä tietoa tekijöistä. Rikoskomisario Timo Laine keskusrikospoliisista sanoo, että analyysit ovat täysin kesken. Tapaus on niin hankala, että selvittely voi Laineen mukaan viedä pitkän aikaa.
Viestintäviraston Cert-fi-yksiköstä tai F-Securesta ei haluttu enää kommentoida asiaa, koska juttu on siirtynyt keskusrikospoliisin tutkittavaksi.








