Nuori kauppasi kaapattuja tietokoneita
Poliisi on pidättänyt 19-vuotiaan nuorukaisen Hollannissa epäiltynä kymmenien tuhansien kaapattujen Windows-tietokoneiden myymisestä eteenpäin. Jopa 100 00 botnet-verkon koneien hallintaan tarvittavat tiedot oli myyty eteenpäin sievoisella summalla, kun poliisi pääsi iskemään väliin.
Viranomaisten mukaan hakkerit olivat kaapanneet jopa 40 000 –100 000 tietokonetta, joista vain noin 1100 oli Hollannissa. Monen maan poliisit kiinnostuivat tapauksesta, koska koneita oli rikollisten hallussa ympäriinsä.
Botnetilla tarkoitetaan ryhmää saastuneita tietokoneita, joita voidaan käyttää esimerkiksi haittaohjelmien ja roskapostin levittämiseen tai hajautettujen verkkohyökkäysten (ddos, distributed denial of service) toteuttamiseen. Koneet on tyypillisesti saatu kaapattua Windows-käyttäjiltä, jotka eivät ole suojanneet koneitaan tai asentaneet tietoturvapäivityksiä.
Teinien epäillään toimineen yhdessä
Hollantilaiset poliisit saivat vihjeet Sneekin kaupungissa toimivasta hakkerista USA:n liittovaltion poliisilta FBI:ltä. Poliisin mukaan 19-vuotias hollantilainen mies tienasi botnet-verkon myynnillä 25 000 euroa (noin 39 000 dollaria). Hän joutuu oikeuden eteen Rotterdamissa.
Poliisi tutkii mahdollisuutta, että myös pääepäillyn 16-vuotias veli on sekaantunut botnet-kauppaan. Hänet pidätettiin myös, mutta on jo vapautettu tutkinnan ajaksi. Brasialaismies pidätettiin, ja häntä odottaa karkottaminen Yhdysvaltoihin oikeuteen.
Viranomaiset Hollannissa pidättivät miehen viime viikon torstaina, ja pidätys julkistettiin perjantaina. Häntä odottaa ainakin kahden viikon vankeus tutkinnan ajan.








