Nvidia kehittää piirisarjan Isaiah-prosessoreille

Valtaushuhut taas liikkeellä
Nvidia kehittää piirisarjan Isaiah-prosessoreille

Emolevyvalmistajille ilmoitettujen tietojen mukaan pääasiassa näytönohjaimista tunnettu Nvidia aikoo kehittää integroidun grafiikkasuorittimen sisältävän piirisarjan Vian Isaiah-prosessoreille. Kumpikaan yhtiö ei ole vahvistanut uutista, mutta asiantuntijoiden mukaan lähteet ovat äärimmäisen luotettavia.

Toteutuessaan yhtiöiden yhteistyö olisi merkittävää, sillä Vialla olisi Isaiah-prosessorien kanssa käytettävissä myös oma S3 Chrome -näytönohjainpiiri. Nvidian integroidut grafiikkaratkaisut ovat kuitenkin huomattavasti Vian omistaman S3:n piirejä tehokkaampia, ja mahdollistavat myös kevyimpien pc-pelien pelaamiseen.

Aiemmin kiertäneet huhut Nvidian valtausaikeista Vian suhteen ovat ilmoituksen jälkeen saaneet taas tuulta alleen. Analyytikoiden mukaan Via sopisi Nvidian talliin erityisesti prosessoriosaamisen takia. Nvidia haluaa voimakkaasti laajentaa toimintaansa, sillä Intelin aikeet omista tehonäytönohjaimista voivat onnistuessaan syödä voimakkaasti Nvidian nykyisiä markkinoita.

Via on kärsinyt Isaiah-prosessorin myöhästelystä, mutta nyt prosessorin mallikappaleet on saatu valmiiksi, ja suorittimen massatuotanto alkaa kesällä. AMD:n ja Intelin puristuksissa sen paikka markkinoilla on kuitenkin tiukka. Äärimmäisen tiukka kilpailu saattaa lisätä Vian haluja yritysjärjestelyihin Nvidian kanssa.

Tagit: Nvidia, Via
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös