Nvidian tulos painui pakkaselle
Piirisarjoista ja grafiikkapiireistä tunnettu Nvidia on julkaissut heinäkuun loppuun päättyneen toisen neljänneksen tuloksen. Virallisten tuloslukujen mukaan yhtiö teki neljänneksellä tappiota yli 120 miljoonaa dollaria, eli noin 82 miljoonaa euroa.
Suurimmat syyt tappiolliseen tulokseen ovat analyytikoiden mukaan tehokkaiden näytönohjaimien myynnin heikentyminen, sekä ongelmat eräiden mobiiliohjaimien laadussa. Nvidia joutui korvaamaan viallisia mobiilisiruja yli 190 miljoonan dollarin arvosta.
Nvidian toimitusjohtajan Jen-Hsun Huangin mukaan pöytätietokoneiden myyntiromahdus söi merkittävästi yhtiön liikevaihtoa. Useat analyytikot muistuttavat, että tuloksessa näkyy selkeästi myös kilpailevan AMD:n uutuusnäytönohjaimien menestys.
Kannettavien tietokoneiden grafiikkapiirimarkkinoilla kasvua kertyi yli 27 prosenttia. Edullisempien mobiilipiirien toimitusten kasvusta huolimatta liikevaihto kutistui viime vuodesta yli viisi prosenttia.
Nvidia ja AMD ovat viime aikoina kehittäneet näytönohjainpiirejään eri lähtökohdista. AMD on pyrkinyt ohjaimissaan edullisuuteen, ja tehokkaimmissa korteissa piirejä on kasattu yhteen useita. Nvidia on puolestaan kehitellyt erittäin tehokkaita yksittäisiä piirejä, jotka ovat kuitenkin menestyneet huonosti korkean hinnan ja kehnon energiatehokkuuden takia.








