Ohjelmistoyritys on vaarassa kasvaa hengiltä
Prohan Pekka Pere (oik.) kehotti ohjelmistoyrityksiä patentoimaan innovaatioitaan.
Kun suomalainen ohjelmistoyritys kasvaa yli 30 työntekijän kokoiseksi, sen kannattavuus heikkenee usein merkittävästi. Muun muassa tätä viime vuonna julkaistun tutkimuksen tulosta sekä yritysten rahoitusta ja kansainvälistymistä pohdittiin maanantaina seminaarissa Finlandia-talolla.
Seminaari on osa Microsoftin ja Ohjelmistoyrittäjät ry:n Kasvufoorumi -08 -hanketta, jolla pyritään tukemaan suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kasvua.
Seminaarin paneelikeskusteluun osallistuivat Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkosen lisäksi ohjelmistoyritys Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere, Etlan tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö, Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes sekä sijoitusyhtiö Capmanin johtaja Petri Niemi.
Pere nosti keskustelun aluksi esiin ajatuksen siitä, että nykyistä suurempi osa kehitysavusta voitaisiin kanavoida esimerkiksi kehitysmaissa toimivien suomalaisten ohjelmistoyritysten kautta, jolloin apu olisi hänen mukaansa perinteistä kehitysapua tehokkaampaa ja toisi lisää hyvinvointia myös Suomeen. Pere piti myös toimivia konsolidointimarkkinoita kasvun välttämättömänä edellytyksenä.
Kaikkea ei pidä myydä
Lääketeollisuuden lobbarina työskentelevä Siimes puolestaan kehotti valtiovaltaakin miettimään, miten pienten suomalaisyritysten ja suurten kansainvälisten yhtiöiden yhteistyö oikeasti parhaiten hyödyttäisi suomalaista osaamista ja työllisyyttä. Hänen mukaansa yrityksen oleellinen tekijä kasvussa on uskallus epäonnistua: "Suomessa lannistutaan liian helposti."
Ali-Yrköllä oli pienyritysten kasvukipuihin tutkijan näkökulma. Hän huomautti, että kaikki yritykset eivät suinkaan kasvaessaan päädy kannattavuuskuoppaan, joten kannattaisi selvittää, mitä tämän välttäneistä yrityksistä voisi oppia.
Myös yrityskaupat herättivät kiivasta keskustelua. Capmanin Niemi korosti, että yrityskauppa ei ole itseisarvo. Hän huolehti myös siitä, mitä itse asiassa myydään: "Älkää luopuko immateriaalioikeuksista , sillä ne vievät yhtiötä eteenpäin." Pere säesti muistuttamalla, että ainakin Yhdysvalloissa ohjelmistot kannattaa patentoida, koska siellä se jo onnistuu.
Microsoftin Rahkonen nosti esiin osaamisen merkityksen: "Ohjelmistoalalla on huolehdittava siitä, että syntyy huippuja ja että sen kiinnostavuus parhaille kyvyille säilyy." Suomalaisten hän harmitteli olevan kansainvälisissä yhteyksissä usein viimeisiä verkostoitujia.
Vanhanen kaipasi bisnesenkeleitä
Seminaarissa puhunut pääministeri Matti Vanhanen piti myös ohjelmistoalan kohtalonkysymyksenä sitä, miten yritysjohdon "sukupolvenvaihdos" hoidetaan suurten ikäluokkien eläköityessä. Vanhanen näki yhtenä mahdollisuutena jo eläkkeelle siirtyneiden johtajien ja osaajien toimimisen bisnesenkeleinä aloitteleville yrityksille. Tämä voisi hänen mukaansa toimia myös eräänlaisena suosituksena sijoittajille.
Pääministerikin uskoi tietotekniikan edelleen parantavan yritysten tuottavuutta, mutta ilmaisi samalla huolensa siitä, että vain pieni osa suomalaisista työpaikoista on korkean tuottavuuden aloilla ja että näillä aloilla työllisyyden kasvu on lähes pysähtynyt. "Meillä ei ole varaa menettää kultahippuja", hän varoitti viitaten Suomen talouden menestystarinoihin ja ict-alan työpaikkojen valumiseen ulkomaille.
Pääministeri haluaisi lisää kokemusta aloittelevien yritysten avuksi.








