Oikeus: Dell huijasi laittomasti asiakkaitaan
Oikeusistuin on todennut Dell syylliseksi yhtiön tietokoneiden ostajien huijaamiseen. Dellin koneiden ostajia huijattiin tuomion mukaan sekä rahassa että tuotetuessa. Dell on eri mieltä.
New Yorkin osavaltion syyttäjänvirasto nosti oikeusjutun satojen kantajien puolesta viime vuoden toukokuussa. Delliä syytettiin siitä, että tietokoneiden ostajat petkutettiin luulemaan, että he saisivat korotonta maksuaikaa tai muita etuja. Koneen ostamisen jälkeen Dell ryhtyi kuitenkin laskuttamaan heiltä korkoja ja muita maksuja.
Syytteet: myös tuotetuki luvattoman huonoa
Tämän lisäksi oikeusjutussa syytettiin Delliä ala-arvoisesta tuotetuesta. Koneen mukana piti tulla asiallinen tuki, mutta palvelun taso oli syytteiden mukaan surkea. Tukipalvelu painosti asiakkaita avaamaan itse koneitaan ja tekemään korjauksia itse. Myös odotusajat olivat luvattoman pitkiä.
Oikeusistuin totesi Dellin syylliseksi. Päätöksen mukaan Dell on syyllistynyt jatkuvaan asiakkaiden harhauttamiseen ja petkuttamiseen ja laittomaan liiketoiminnan käytökseen. Mukana on myös ollut laitonta petollista markkinointia ja sopimukseen kuuluvan tuotetuen puuttumista.
Oikeusistuin päättää myöhemmin millaisia korvauksia Dellin tulee maksaa.
Dell on päätöksestä voimakkaasti eri mieltä. Yhtiön mukaan asiakkaita ei ole huijattu laajassa mitassa, vaan kyseessä on ollut yksittäistapauksia.








