Omien alastonkuvien lähettely vie nuoria vaikeuksiin

Voi olla monella tapaa rikollista
Omien alastonkuvien lähettely vie nuoria vaikeuksiin

Yhdysvalloissa on noussut esiin ikävä muoti-ilmiö. Nuoret ottavat itsestään alastonkuvia kännykän kameralla, ja lähettelevät niitä esimerkiksi poika- tai tyttökavereilleen. Nuoret eivät tajua miten suuriin vaikeuksiin tämä voi heidät johtaa, ja toisinaan ovelle kolkuttaa jopa poliisi.

Uutistoimisto AP kertoo, että tapauksia tulee esiin joka puolella maata. Tiedotusvälineissä nostettiin esille esimerkiksi koulu Coloradossa, jossa 18 oppilasta oli viime vuonna lähetellyt kännykällä otettuja omia alastonkuviaan toisille oppilaille.

AP:n mukaan samanlaisia tapauksia on raportoitu esimerkiksi New Yorkissa, New Jerseyssä, Pennsylvaniassa, Teksasissa, Connecticutissa, Alabamassa ja Utahissa, eli osavaltioissa ympäri Yhdysvaltoja.

Kuva kaverille, seuraavaksi netissä kaikkien nähtävillä

Tyypillinen tilanne tuntuu olevan se, että itsestä otettuja alastonkuvia lähetetään omalle tyttö- tai poikakaverille. Kun suhde katkeaa - tai jo aiemmin - toinen osapuoli laittaakin kuvia jakoon netin sosiaalisiin palveluihin. Kuvia lähetellään myös kännykällä kavereille, jotka voivat laittaa ne nettiin.

Monet nuoret eivät tunnu lainkaan ymmärtävän mahdollisia seurauksia. On hyvin mahdollista, että lähetetyt kuvat laitetaan nettiin, josta niitä on vaikeaa tai melkein mahdotonta saada pois. Kuvat voivat vaikuttaa esimerkiksi työnhakuun vielä vuosien päästä.

Kuvien lähettäminen ja levittäminen usein rikos

Lisää vaikeuksia on tiedossa siitä, että kuvat ovat yleensä alaikäisistä. Kuvien levittäminen voi jo sinänsä olla rikos, ja se voidaan lukea jopa lapsipornon levittämiseksi.

Omien kuvien lähettäminen muille voidaan tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi. Ja toisen henkilön intiimien kuvien laittaminen nettiin voi tuoda syytteet herjauksesta. AP kertoo, että Yhdysvalloissa useat nuoret ovat saaneet tällaisissa tapauksissa syytteet rikoksista.

Tagit: Kännykkä, Nuoret
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös