Operaattoreita ja pankkeja huudetaan apuun tunnistamissotkussa
Ministeri Lindén halusi reagoida heti VTV:n raporttiin ja viestiä, että hallitus vie asiaa eteenpäin.
Valtionhallinto on tuhlannut kymmeniä miljoonia euroja päällekkäisiin sähköisen tunnistautumisen järjestelmiin. Suurin syntipukki on henkilökorttiin perustuva ja vähäisessä käytössä oleva kansalaisvarmenne, joka on yksinään maksanut jo 30 miljoonaa euroa. Nyt operaattoreita ja pankkeja toivotaan avuksi.
Ongelmana on ollut se, että Suomessa on luotu useita päällekkäisiä järjestelmiä, koska Väestörekisterikeskuksen (VRK) varmennejärjestelmää on pidetty liian kalliina tai joustamattomana. VTV arvosteli, että VRK:n viranomaisen ja liikeyhtiön roolit eivät ole pysyneet selvinä.
Kilpailevien ja päällekkäisten valtion tunnistautumismenetelmien kustannus nousee Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV):n arvion mukaan tänä vuonna 50 miljoonaan euroon. Pelkästään Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne ja henkilökortti maksavat 15 000 euroa joka päivä, ja aktiivisia varmenteen käyttäjiä arvioidaan olevan vain satoja.
Eikä tämä riitä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) on ottamassa käyttöön samaan tekniikkaan perustuvaa omaa järjestelmäänsä, jonka arvioidaan maksavan 10 miljoonaa euroa käyttöönotossa ja useita miljoonia vuosittain.
Raportin mukaan valtionhallinto on tuhlannut rahaa kilpaileviin ja päällekkäisiin hankkeisiin ja mikä pahinta, myös rikkonut hankintalakia ja hallintolakia. VTV on pyytänyt Oikeuskanslerinvirastoa selvittämään epäillyt rikkeet.
VTV:n raportin suorasanaisuutta kiittelevä viestintäministeri Suvi Lindén (kok) sanoo nyt, ettei näin saa jatkua.
"Virheet ovat tulleet Suomelle kalliiksi ja myös hidastaneet tietoyhteiskunnan kehittymistä. Erityisen raskauttavaa on, ettei valtionhallinnossa ole kyetty yhteistyöhön. Esimerkiksi muualla jo valmiina olleita ratkaisuja ei ole haluttu ottaa käyttöön", sanoi Lindén tiedotteen mukaan Tekesin ja VTT:n seminaarissa.
Lindén toivoo, että markkinoille tulisi nopeasti muitakin varmennepalveluiden tarjoajia kuin Väestörekisterikeskus. Pankkien ja teleoperaattoreiden toivotaan ehdottavan keinoja, joilla mobiilivarmenteita saataisiin tuotua kansalaisten kännyköihin erillisten henkilökorttien ja pc-lukijalaitteiden sijaan.
Useita lakihankkeita valmisteilla
Tavoitteena on saada laajasti käyttöön sähköisen tunnistautumisen menetelmä, joka täyttää tietoturvalle asetettavat vaatimukset.
Hallituksen esitys väestötietolain uudistamiseksi on tulossa valtioneuvoston käsittelyyn ennen kesää, ja sähköisen tunnistamisen laista on tulossa hallituksen esitys syksyllä.
Ministeri Lindén vastaa hallituksessa tietoyhteiskunnan hankkeiden koordinoinnista, joten hänen tehtävänsä on selvittää eri ministeriöiden hallinnonalojen hankkeiden yhteistyötä.
Siinä riittääkin työtä, sillä päällekkäisiä järjestelmiä ja hankkeita on ainakin liikenne- ja viestintäministeriön, sisäministeriön ja valtiovarainministeriön alaisissa virastoissa.
VTV:n raportti on 180 sivua tiukkaa asiaa siitä, miten valtio on muun muassa maksanut tekemättömästä työstä konsulteille ja muutenkin tuhlannut rahaa.








