Operaattori hidastaa suurkäyttäjiä - uusi tekniikka
Juuri kun vertaisverkkojen tiedostolatauksien sabotoimiseen saatiin Yhdysvalloissa pelisääntöjä, testaa nettioperaattori jo uudenlaisia tekniikoita. Nyt kohteeksi otetaan suurimmat käyttäjät. Heidän tiedostolatauksiaan saatetaan joissain tapauksissa hidastaa jopa 20 minuutin ajan.
Asialla on samainen operaattori, Comcast, joka jäi kiinni p2p-vertaisverkkojen sabotointitekniikasta. Tämä herätti laajan keskustelun operaattorien nettiyhteyksien hallinnasta. Yhdysvaltojen viestinnästä vastaava viranomainen FCC tuomitsi menettely, ja Comcastille on nyt annettu virallinen kielto tällaisiin menettelyihin.
Ruuhka-aikaan tehokäyttäjät kärsivät
Nyt Comcast kertoo kuitenkin testanneensa jo muutaman kuukauden ajan uutta tekniikkaa. Comcastin mukaan kieltoa ei rikota, koska rajoitukset eivät koske mitään nimenomaista välitystekniikkaa, esimerkiksi vertaisverkkoja.
Sen sijaan kohteeksi otetaan suurimmat käyttäjät. Suurimpien käyttöpiikkien aikana Comcast hidastaa eniten tiedonsiirtoa aiheuttavien käyttäjien latauksia. Heidän huippunopeuksiaan pudotetaan 10-20 minuutiksi, jolloin verkko toimii paremmin ja muilla käyttäjillä on saatavilla paremmin kaistaa.
Comcastin tekniikka tulee epäilemättä herättämään uuden keskustelukierroksen operaattorien toiminnasta. Comcast on asiassa erityisen aktiivinen, sillä sen tarjoamat nettiyhteydet kulkevat kaapelitelevisioverkossa, joka on herkempi suurten käyttäjien aiheuttamille kuormille.








