Operaattori sähläsi 14 000 sähköpostitiliä tyhjiksi
Yhdysvaltalainen nettioperaattori sähläsi järjestelmänsä kanssa, minkä seurauksena 14 000 käyttäjän sähköpostitilit tyhjennettiin. Operaattorin mukaan tiedot on kaiken lisäksi menetetty lopullisesti. Varmistusten puute aiheuttaa valtavan laskun.
St.Louisin kaupungissa pääkonttoriaan pitävä Charter Communications tarjoaa palvelujaan yli puolessa Yhdysvaltojen osavaltioita, ja yhtiöllä on yli 2,5 miljoonaa asiakasta. Nettiliittymäasiakkaille tarjotaan myös ilmaista sähköpostitiliä, mutta tämän valvonnassa sattui melkoinen virhe.
Puhdistus oli turhan tehokas
Charter kertoo, että yhtiö poistaa tasaisin väliajoin sellaisia tilejä, joita ei ole otettu käyttöön. Tässä tapahtui kuitenkin jonkinlainen ohjelmisto- tai käyttäjävirhe. Viimeisimmässä päivityksessä tuhottiin erehdyksessä myös 14 000 käyttäjän sähköpostit.
Charterin mukaan sähköposteja ei ole mahdollista palauttaa. Tämä viittaisi siihen, että yhtiö ei ole hoitanut varmistuskopioita asianmukaisesti tai ne eivät ole toimineet.
Puoli miljoonaa pelkkinä korvauksina
Monet käyttäjät ovat imuroineet viestinsä omille koneilleen, jolloin menetys ei ole suuri. Mutta toiset käyttäjät ovat saattaneet menettää kaikki sähköpostiviestinsä.
Charter tarjoaa kaikille 14 000 henkilölle pienehköä 50 dollarin korvausta (noin 35 euroa). Charterille virheestä aiheutuu siis lähes 500 000 euron suorat tappiot, ja asiakkaiden menettämisen hinta saattaa olla myös korkea.








