Operaattorit: Google maksattaa nettilaskunsa muilla 21-kertaisesti
Operaattoreiden tekemän selvityksen mukaan Google käyttää internetkaistaa 21 kertaa enemmän kuin mistä yhtiö maksaa. Parin vuoden päästä Google vie jo yli kolmanneksen kuluttajien nettikaistasta. Laajakaistaoperaattoreiden logiikka on erikoinen, mutta se kertoo Googlen nettiasemasta ja operaattoreiden närkästyksestä. Kaksi Googlen palvelua rasittaa erityisesti internetiä.
Selvityksen takana on netcompetition.org, joka on laajakaistaoperaattorien yhteenliittymä.
Kohta 37 prosenttia kuluttajien nettiliikenteestä
Selvityksen mukaan Google käyttää tänä vuonna 16,5 prosenttia kaikesta kuluttajien laajakaistaliikenteestä. Ensi vuonna osuus nousisi jo 25 prosenttiin, ja vuonna 2010 jopa 37 prosenttiin.
Kaksi suurinta syytä tähän on Googlen hakukoneen bottitekniikka ja Youtube. Youtube vastaa lähes puolesta Yhdysvaltojen nettivideoiden katselua.
Hakukoneen bottiohjelmat taas käyvät koko ajan läpi internetin sisältöä, eli käytännössä lataavat kaikkia mahdollisia nettisivuja. Operaattoreiden mukaan pahimmillaan sivuja ladataan muutamien sekuntien välein.
Google maksaa vain 0,8 prosenttia kuluista
Tutkimuksen mukaan Google maksaa nettiliikenteestään 344 miljoonaa dollaria vuodessa (noin 275 miljoonaa euroa). Tämä on vain 0,8 prosenttia Yhdysvaltojen kuluttajien koko 44 miljardin dollarin (noin 35 miljardia euroa) nettimaksujen potista.
Operaattorit laskevat, että Google käyttää kaistaa 21-kertaisesti enemmän kuin mistä se maksaa. Operaattoreiden näkemyksen mukaan kuluttajat siis maksavat Googlen kuluja.
Operaattoreiden laskutapa on erikoinen. Kuluttajat aiheuttavat suurimman osan liikenteestä itse, ja saavat siitä hyötyä esimerkiksi Youtube-viihteen muodossa. On melko luonnollista, että he maksavat kaistastaan laajakaistan kuukausihintana. Selvityksen taustalla onkin ilmeisesti operaattorien närä Googlen vaatimuksiin valtion tukemasta laajakaistayhteydestä kaikille.








