Operaattorit ruodussa lapsipornosodassa

Johtajanelikko neuvotteli ministerin kanssa
Operaattorit ruodussa lapsipornosodassa

Suurimmat operaattorit lupaavat seistä yhtenä rintamana viestintäministeriön tukena lapsipornon vastaisessa taistelussa. Neljän suurimman nettioperaattorin johtajat ovat keskustelleet asiasta viestintäministeri Suvi Lindénin kanssa, ja todenneet olevansa samoilla linjoilla. Tapaamista kuvaillaan sanoilla "tarkentava keskustelu".

Keskustelusta annettu tiedote ei lukijan kannalta ole ainakaan turhan tarkentava. Kaikki osapuolet painottavat estävänsä lapsipornon sähköistä levittämistä ja kuluttajien tahatonta joutumista lapsipornografiaa sisältäville sivustoille.

Tiedotteen ovat allekirjoittaneet Elisan Veli-Matti Mattila, Teliasonera Finlandin Esa Rautalinko, DNA:n Jan-Erik Frostdahl sekä Finnet-liiton Seppo Toivonen, kaikki yhtiöidensä toimitusjohtajia.

Keskusteluissa todettiin, että lapsipornon suodattamisessa on käytettävissä erilaisia teknisiä toteutuksia. Todettiin myös, että kaikki toteutustavat suoritetaan siten, että ne täyttävät yhteishankkeen alkuperäisen tavoitteen.

Suodattamisen teknisiä toteutustapoja luvataan kehittää yhteistyössä poliisin kanssa siten, että suodatus kohdistuisi nimenomaan lapsipornografiaa sisältäviin sivustoihin. Päätöksen suodatettavista sivuista tekee aina poliisiviranomainen operaattoreiden toimiessa päätöksen teknisenä toteuttajana.

"Ei muutosta"

"Tämä tarkoittaa, että nykykäytäntöön ei ole tulossa muutoksia. Kaikki operaattorit ovat ruodussa, ja homma toimii kuten tarkoituskin", tulkitsee Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento.

Ficom on tietotekniikka-alan yhteistyöelin, joka on usein antanut lausuntoja koko operaattorikentän nimissä. Tässäkin tapauksessa Svento on nimetty puhemieheksi.

Hänen mukaansa keskustelussa todettiin, että lainsäädännöllä ei suodatukseen tarvitse puuttua, koska vapaaehtoisuus toimii näin hyvin.

Svento sanoo, että teknisten toteutustapojen kehittämisellä tarkoitetaan sitä, että suodatus pyritään saamaan entistä tarkemmaksi ja sen piiriin vain lapsipornosivut, ei kokonaisia palvelimia. Käytönnössä se tarkoittaa, että sivuja voidaan suodattaa url-pohjaisesti yksinkertaisemman domain-suodatuksen sijaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös