Operaattorit: USA:n lapsipornosensuuri suppea

Usenet voi jäädä pois
Operaattorit: USA:n lapsipornosensuuri suppea

Kolme suurta yhdysvaltalaista internetoperaattoria on suostunut lapsipornosisällön estämiseen, New Yorkin osavaltion painostuksesta. Ennakkotietojen vastaisesti kyse ei kuitenkaan ole täydestä lapsipornosensuurista, vaan operaattorit sulkevat pahimpia palveluita. Joillekin palveluille tämä merkitsee lappua luukulle.

Hankkeessa ovat mukana aluksi Verizon, Time Warner Cable ja Sprint, jotka kuuluvat Yhdysvaltojen suurimpiin operaattoreihin. Ne kertovat, että sopimukseen kuuluu omilla palvelimilla olevien sivujen sisällön puhdistus. Uusilla työkaluilla poistetaan kaikki lapsipornosisältö.

Usenet voi tippua pois verkosta

Merkittävämpää on se, että operaattorit alkavat estämään Usenet-keskustelupalstoja. Lapsipornon levittäjät ovat käyttäneet näitä lapsipornon levittämiseen, vaikka muuten Usenet-käyttö alkaa olla varsin pientä.

Käytännössä operaattorien tekemä sopimus merkitsee monissa tapauksissa sitä, että Usenet-verkot katkaistaan laajalti pois verkosta. Esimerkiksi Time Warner Cable lopettaa todennäköisesti kokonaan Usenetin tarjoamisen. Muilla operaattoreilla Usenetista otetaan pois ainakin merkittäviä osia.

Operaattorit kuitenkin muistuttavat, etteivät estot koske muita verkkoja. Operaattorit poistavat vain omassa hallussaan olevia palveluja.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös