Palvelinten pito voi tehdä äveriääksi

Rackspace ottaisi mielellään asiakkaita myös Suomesta
Palvelinten pito voi tehdä äveriääksi Viiden tuhannen neliömetrin konesaleihin mahtuu laitekehikko poikineen

Kapeaan markkinasegmenttiin erikoistumalla voi löytää mehevän kasvu-uran. Texasilainen palvelinhotelli Rackspace on kasvanut kymmenessä vuodessa tyhjästä puolen miljardin dollarin liikevaihtoa pyörittäväksi pörssiyhtiöksi. Vuotuinen kasvu on yli 50 prosenttia, ja yhtiö on viime vuodet pysytellyt alallaan Gartnerin nelikentän johtajasegmentissä.

Rackspace on vahvimmillaan pienten asiakkaiden palvelemisessa. 33 000 asiakkaalla on yhteensä 42 000 palvelinta, ja viidellä palvelimella saavuttaa jo merkittävän asiakkaan statuksen. "Vaativimpien suurasiakkaiden kuten pankkien palveluihin yhtiö ei edes tähtää", toteaa yhtiön Euroopan johtaja Brian Thomson.

Myyntiprosessi on tehokas mutta henkilökohtainen: yhtiön web-sivusto tarjoaa tuotevalikoimaa selaavalle kävijälle pikaviestiyhteyttä myyntiedustajaa. Yhden palvelimen asiakkaan kanssa neuvotellaan puhelimitse keskimäärin kaksi tuntia, ja asiakas saa tarjouksen sähköpostilla.

Fanaattista tukea

Yhtiön päätuote on hallittu palvelinympäristö, jossa asiakkaat vastaavat pääosin itse sovellustensa asennuksista ja integroinnista. Asiakkaat ostavat Thomsonin mukaan yhtiöltä ennen kaikkea toimintavarmuutta ja nopeaa reagointia mahdollisiin ongelmatilanteisiin.

Yhtiö myy palvelunsa tuella ja on rekisteröinyt tavaramerkin Fanatical Support. Jokaiselle asiakkaalle nimetään henkilökohtainen tukiryhmä, jolle soittaa ongelmatilanteissa yleisen call center -numeron sijasta.

Euroopan tuotantojohtaja Jacques Greyling kertoo, että palvelimen vuokrakausi vaihtelee 18 ja 36 kuukauden välillä. Rackspace suosii korkeintaan kahden vuoden sopimuksia, koska tekniikka kehittyy nykyään nopeasti: esimerkiksi toimivaa hypervisor-tukea ei pari vuotta vanhoissa malleissa vielä ole.

Asiakkaat ovat Greylingin mukaan keskimäärin konservatiivisia ja haluavat käyttöönsä oman palvelimen. Tärkeimmät tuetut ympäristöt ovat Microsoft Windows- ja Red Hat Linux -käyttöjärjestelmät sekä Mysql-tietokanta. Uutena palveluna on syyskuusta lähtien tarjottu asiakaskohtaista virtualisointia Vmwaren ohjelmistoilla.

Varsinaisia virtuaalipalveluja kehitetään pilvipalveluja tuottavassa Mosso-yksikössä. Mailtrust-sähköpostipalvelua täydentämään Rackspace on juuri ostanut Slicehost- ja Jungledisk -nimiset yritykset virtualisoituja palvelin- ja levypalveluja toteuttamaan.

Uusin keskus Englannissa

Yhtiöllä on kahdeksan datakeskusta Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Hong Kongissa. Kesäkuussa yhtiö avasi uusimman datakeskuksensa Slough’ssa Lontoon lähellä, ja puoli vuotta kestävä muutto vanhoista tiloista uuteen on täydessä käynnissä.

"Slough’ssa on varta vasten datakeskuskäyttöön sovitettu rakennus, johon ups-hallit ja varavoimalat on voitu sijoittaa tarkoituksenmukaisesti", selvittää keskuksen johtaja Gary Boyd. Palvelimia varten on tilaa viisituhatta neliömetriä jaettuna kolmeen konesaliin. Näistä vasta ensimmäistä ollaan täyttämässä.

Datakeskuksen sijainti on valittu strategisesti. Parin korttelin päässä on pellettikäyttöinen voimalaitos, jolta vihreisiin arvoihin panostava yhtiö ostaa uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Rakennuksen jokaiseen nurkkaan tulee eri internetoperaattorin valokuitu, joten yhteydet on turvattu.

Rackspace käyttää palvelin- ja laitekehikkotoimittajinaan HP:tä ja Delliä, verkkolaitteet tulevat Ciscolta. Slough’n palvelimet ovat lähes pelkästään kahden kehikkoyksikön korkuisia Dell Poweredge 2950 -malleja, blade-palvelimia ei käytetä ainakaan toistaiseksi. Koneita tilataan tarpeen mukaan, ja asiakas saa palvelimen käyttöönsä 48 tunnissa tilauksesta.

Palvelinten pito voi tehdä äveriääksi Ups-laitteista riittää datakeskukselle virtaa kymmeneksi minuutiksi, mutta…
Palvelinten pito voi tehdä äveriääksi Ups-laitteista riittää datakeskukselle virtaa kymmeneksi minuutiksi, mutta…
Tagit: Konesali, Palvelin
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös