Palvelinten tarve kasvussa

HP jyrää kaikilla rintamilla
Palvelinten tarve kasvussa

It-alalla on pelätty vaisumpaa vaihetta jo jonkin aikaa, etenkin USA:n kehityksen vuoksi. Tästä huolimatta palvelinkauppa kävi alkuvuonna vilkkaampana kuin vuosi sitten. Gartner-tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan HP on yhä kova sana maalla, merellä ja ilmassa.

"Kasvun syitä on useita. Esimerkiksi monella x86-palvelimia käyttävällä alkaa olla käsillä aika, jolloin edelliset laitteen vaihdetaan uusiin. Suuria palvelinkeskuksia rakennettiin edelleen, eikä kasvavien markkinoiden vauhti ole lainkaan hidastunut", Gartnerin johtava tutkija Jeffrey Hewitt summaa.

Hän mainitsee, että toimitettujen unix-palvelimien määrä on peräti laskenut. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana myytiin kaikkiaan 2,3 miljoonaa palvelinta.

HP kepitti IBM:n

Liikevaihdossa mitattuna HP kiilasi IBM:n ohitse maailman palvelinkaupassa. Toimitettuina laitteina laskettuna HP piti piikkipaikkaa jo ennestään, mutta korkeammat hinnat ovat pitäneet IBM:n kärjessä tässä tilastossa.

Tilanteen tekee IBM:lle vielä ahdistavammaksi se, että HP on parantanut juoksuaan niin rahassakin laskettuna noin tuplasti markkinoiden keskimääräisen kasvun verran ja laitteissa jokseenkin keskiarvon edestä. IBM on kasvanut sekin hieman molemmissa sarjoissa, mutta vain kolmasosan siitä mitä markkinat keskimäärin.

Maailman palvelintoimituksissa viiden kärjen muodostavat HP, Dell, IBM, Sun ja Fujitsu-Siemens. Eniten on toimituksiaan kasvattanut Dell, peräti 16 prosenttia, mutta HP:n etumatka on silti vahva. EMEA-alueella viiden kärki on muuten sama, mutta Fujitsu-Siemens on Sunin edellä.

Tagit: x86
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös