Panasonic teki maailman suurimman television
Päivitetty 8.1. klo 11.45, lisätty tieto yli 200-tuumaisista led-televisioista.
Panasonic on esitellyt maailman suurimman television. Plasmaruudulla on kokoa 150 tuumaa, mikä käytännössä vastaa lähemmäs neljää metriä kulmasta kulmaan. Pinta-ala kasvaa hurjassa suhteessa aiempiin ruutuihin. Hinnat ovat tietenkin pöyristyttäviä, mutta jättiruutujen myyminen valmistaminen on silti satojen miljoonien liiketoimintaa.
Panasonic-brändin omistama Matshushita, maailman suurin viihde-elektroniikan valmistaja, esitteli uutuutta CES-messuilla Las Vegasissa. Maailmalla on tosin aiemmin esitelty jopa yli 200-tuumaisia näyttöjen prototyyppejä, mutta ne on toteutettu heikomman tarkkuuden tuovalla led-tekniikalla. 150 tuuman plasmanäyttö on Panasonicin maailman suurin plasma- tai lcd-tekniikalla toteutettu näyttö.
Ruudun tarkkuus on 4096x2160 pistettä, eli pisteitä on neljä kertaa enemmän kuin teräväpiirron 1080p-tarkkuudessa. Valmistaja ei vielä kerro television hintaa, sillä se tulee virallisesti myyntiin vasta vuoden 2009 puolella.
Jättiruutuja myydään sadoilla miljoonilla
Hintaluokasta kertoo jotain se, että Panasonicin aiemmin suurin ruutu, 103-tuumainen plasmatelevisio, maksaa noin 80 000 euroa. 103-tuumainen ruutu vastaa pinta-alaltaan neljää 50-tuumaista ruutua.
Uusi 150-tuumainen televisio taas vastaa yhdeksää 50-tuumaista näyttöä, eli koko yli kaksinkertaistuu. 150 tuuman jättiruudun hinta nykytilanteessa olisi siis vähintään 200 000 euron kertaluokassa, mutta ensi vuoteen mennessä hinnat tietysti selvästi laskevat.
Jättiruutuja käytetään lähinnä mainosruutuina. Matshushitan mukaan 103-tuumaista mallia on myyty maailmalla 3000 kappaletta. Määrä voi kuulostaa pieneltä, mutta se synnyttää myyntiä listahinnalla jopa 240 miljoonan euron edestä. Kysyntää siis riittää, ja yhtiö tuo tarjolle siksi yhä suurempia malleja.








