Pankit vakoilevat työntekijöitään - ohjelmat myyvät hyvin
Vastuuton osakevälittäjä aiheuttaa miljarditappiot ja huhumyllyt vaikuttavat osakekursseihin. Tällaiset tapaukset ovat saaneet pankit ja muut finanssitalot turvautumaan yhä useammin niin sanottuihin e-discovery-ohjelmiin. Omaa henkilökuntaa voi niiden avulla vakoilla laajasti.
E-discovery-ohjelmilla työnantaja voi seurata työntekijän sähköpostiliikennettä, kuunnella voip-puheluja ja seurata muutakin viestintää. Periaatteessa tietokoneen kaikkea toimintaa on mahdollista seurata. Kyse on lähinnä siitä, mitä tietoa halutaan kerätä ja mikä on laillista.
Ohjelmien myynti kasvaa pankkikriisistä huolimatta
Vaikka pankeilla on nyt vaikeaa ja pankkien it-kuluissa säästetään, ovat e-discovery-ohjelmat hyvässä nousussa. Tutkimusyhtiö Gartner kertoo, että viime vuonna ohjelmia ostettiin maailmassa 525 miljoonalla dollarilla (noin 330 miljoonaa euroa).
Gartnerin mukaan tänä vuonna tällaisia vakoiluohjelmia myytäisiin jo 760 miljoonalla dollarilla (noin 475 miljoonaa euroa).








